Roland Kuhn Lähteet | Navigointivalikko

Sveitsiläiset tieteilijätPsykiatritVuonna 1912 syntyneetVuonna 2005 kuolleet


19122005psykoanalyysinElektroenkefalografiaimipramiiniksi




Roland Kuhn (1912–2005) oli sveitsiläinen tutkija ja psykiatri. Hän on toiminut tuolloin baselilaisen lääkeyhtiön, J. R. Geigyn palveluksessa sekä Münsterlingenin psykiatrisen sairaalan uusien lääkeaineiden kokeilusta vastaavana lääkärinä. Kuhn yleni vuonna 1971 sairaalan johtavaksi lääkäriksi.


Koulutustaustansa tohtori Kuhn oli hankkinut Bernissä sekä Waldaun psykiatrisessa sairaalassa. Kuhn:in työssä yhdistyivät sekä orgaanisen kemian laaja osaaminen että humanismi. Roland Kuhn hallitsi myös freudilaisen psykoanalyysin. Hän kuului arvostettuun ”psykologiseen klubiin”, jonka kokouksiin hän osallistui Münsingenissa. Kuhn työskenteli sellaisten merkittävien henkilöiden, kuten Jacob Klaes:n, Max Müeller:n sekä Ludwig Binswanger:n kanssa.


Kuhn perehtyi tutkimustoiminnassaan alkuvaiheissaan aivoisen sähkötoiminnan mittaamiseen, jonka yhdeksi pioneeriksi hän tuli. Elektroenkefalografia eli EEG oli aikaisemmin tuntematonta aluetta.


Tieteellisen läpimurtonsa Kuhn suoritti tutkimalla uutta lääkeainetta, koodinimeltään "G22355". Valmiste nimettiin myöhempänä imipramiiniksi. Sitä kokeiltiin aluksi maanisiin ja psykoottisiin potilaisiin, joidenka oireita imipramiini pahensi. Kun samaa lääkettä kokeiltiin masennuspotilaisiin, saatiin aikaan positiivisesti dramaattisia hoitotuloksia, joita kuvailtiin "ihmeparanemisina". Tutkimustyö tapahtui imipramiinin osalta 1950-luvun alkuvuosista aina puoleenväliin saakka, eri esivaiheineen (G22150) kattaen tarkemmin vuosina 1950–1955. Vuonna 1958 annettiin uudelle, maailman ensimmäiselle erityisesti masennuksen hoitoon tarkoitetulle lääkevalmisteelle nimi Tofranil.



Lähteet |


  • Edward Shorter: Psykiatrian historia, MTKL, 2005 (suom. Eila Salomaa) ISBN 952-5154-57-2 (s. 303–306)

  • http://www.nature.com/npp/journal/v31/n5/full/1301026a.html


Popular posts from this blog

Olympian arkeologinen museo Sisällysluettelo Historia ja rakennus | Kokoelmat | Lähteet | Aiheesta muualla | Navigointivalikko37°38′36″N, 21°37′46″EInfobox OKArchaeological Museum of Olympia: HistoryArchaeological Museum of Olympia: DescriptionΜουσείο Ιστορίας των Ολυμπιακών Αγώνων της Αρχαιότητας: ΙστορικόArchaeological Museum of Olympia

Äpy Sisällysluettelo Äpyt kautta historian | Esimerkkejä Äpy-huumorista | Katso myös | Kirjallisuutta | Aiheesta muualla | Navigointivalikkowww.äpy.fi

Can Not View Content Blocks due to require.js error - Magento 2 theme change Planned maintenance scheduled April 17/18, 2019 at 00:00UTC (8:00pm US/Eastern) Announcing the arrival of Valued Associate #679: Cesar Manara Unicorn Meta Zoo #1: Why another podcast?get requirejs-config.js to load declared cdn's for jqueryOverride Magento/Checkout/view/frontend/web/js/view/shipping.js in custom theme not workingAdding Custom JS to Magento 2 Themerequire.js error on Magento 2Magento 2 require js throw errorMagento 2.1.2 regionUpdater js error on register.phtmlError loading popper.js on Magento 2 Theme (require js)requirejs error in my child themeIssue with bootstrap 4 in magento 2Magento 2 checkout page keeps on loading.In console,$.event.props is undefined in jquery.mobile.custom.js:44:2.How to clear that?Magento 2 Stuck on Checkout page