Pertti Mutka Julkaisut | Palkinnot ja tunnustukset | Lähteet | NavigointivalikkoArtikkelin verkkoversioItä-SavoMatkailupäällikkö Pertti Mutka kuollutPertti Mutka on kuollut, Yle, Etelä-Savo

Suomalaiset toimittajatVuonna 1936 syntyneetVuonna 2011 kuolleet


9. marraskuuta1936Sääminki1. tammikuuta2011SavonlinnaSavonlinnanSavonlinnan oopperajuhlienSavonlinnan lyseosta




Pertti Mutka (9. marraskuuta 1936 Sääminki – 1. tammikuuta 2011 Savonlinna) oli Savonlinnan kaupungin matkailupäällikkö. Hän oli vaikuttamassa Savonlinnan oopperajuhlien uuteen tulemiseen 1960-luvun puolivälissä ja toimi sen jälkeen juhlien toiminnanjohtajana.[1]


Mutka kirjoitti 1955 ylioppilaaksi Savonlinnan lyseosta ja suuntautui toimittajaksi vuosiksi 1955–1965[2]. Hän työskenteli kulttuuritoimittajana ja ryhtyi siinä tehtävässä edistämään Oopperajuhlien uutta tulemista. Hän oli juhlien ensimmäinen toiminnanjohtaja 1966–1971. Hän työskenteli myös vuodesta 1966 alkaen hänelle räätälöidyssä virassa Savonlinnan matkailupäällikkönä aina eläkkeelle jäämiseen 1999 asti.[1]


Mutka opetti matkailuopistoissa Porvoossa, Helsingissä ja Savonlinnassa. Hän toimi luennoitsijana ja kirjoitti artikkeleita alan julkaisuihin. Hän toimi myös Euroopan matkailujohtajien järjestössä.[1] Hän oli Savonlinnan kaupunginvaltuuston jäsen 1977–1996 kokoomuksen ryhmässä.[2].


Mutkaa on luonnehdittu valtakunnallisesti tunnetuksi värikkääksi persoonaksi.[3]



Julkaisut |


  • Pertti Mutka, Matti Valkonen, Kylpyläelämää "onnellisten saarilla", satavuotias Savonlinnan kylpylaitos, 1996

  • Savonlinna, teksti Jussi Jäppinen, Pertti Mutka; valokuvat Jussi Jäppinen ja Kalervo Ojutkangas ym., Gummerus, 1981.

  • Vanhuudessakaan ei veljeä jätetä: Savonlinnan sotainvalidit ry:n kuusi vuosikymmentä 1942-2002 Savonlinnan sotainvalidit, 2002


Palkinnot ja tunnustukset |


  • Matkailutoimittajien killan palkinto elämäntyöstä 2010[4]


Lähteet |



  1. abc Aini Rössi, Kuolleita: Matkailupäällikkö Pertti Mutka, Helsingin Sanomat 29.1.2011 sivu C 11. Artikkelin verkkoversio


  2. ab Itä-Savo viitattu 29.1.2011


  3. Matkailupäällikkö Pertti Mutka kuollut, viitattu 29.1.2011


  4. Pertti Mutka on kuollut, Yle, Etelä-Savo, viitattu 29.1.2011








Popular posts from this blog

Olympian arkeologinen museo Sisällysluettelo Historia ja rakennus | Kokoelmat | Lähteet | Aiheesta muualla | Navigointivalikko37°38′36″N, 21°37′46″EInfobox OKArchaeological Museum of Olympia: HistoryArchaeological Museum of Olympia: DescriptionΜουσείο Ιστορίας των Ολυμπιακών Αγώνων της Αρχαιότητας: ΙστορικόArchaeological Museum of Olympia

Jet Time Laivasto | Lähteet | Aiheesta muualla | NavigointivalikkoJet Time - The CompanyThe CompanyManagementJet Time aloittaa lauantaina Suomi-rekisterissä olevalla Boeing 737 -koneellaJettime Finland Fleet Details and HistoryJettime Fleet Details and HistoryRegional Jet OÜ takes over ATR production for SASJet Time Returns To Its Core BusinessYhtiön kotisivutlaajentamalla

Äpy Sisällysluettelo Äpyt kautta historian | Esimerkkejä Äpy-huumorista | Katso myös | Kirjallisuutta | Aiheesta muualla | Navigointivalikkowww.äpy.fi