Hjdcti

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: määritelmä kökkö ja ei-kattava; ei ajan tasalla; tyylissä hiomista; suurin osa sisällöstä lähteetöntä; liikaa epärelevantteja luetteloita, ym jne

Lähivuosien suomalainen vammaispolitiikka kiteytyy kahteen asiakirjaan, joista toinen on jo olemassa oleva ja toinen vasta tekeillä: Valtioneuvoston vammaispoliittinen selonteko ^[1] annettiin eduskunnalle toukokuussa 2006 ja Vammaispoliittinen ohjelma, joka sisältyy Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan, valmistuu vuosien 2007–2011 hallituskauden aikana.

Suomalaisen vammaispolitiikan kehys |

Vammaisten erilaisia hoito- ja kuntoutuspalveluja on ollut niin kauan kuin sosiaali- ja terveydenhuoltoa, koulutusta tai työvoimapalveluja on ollut olemassa. Itsenäiseksi ”vammaispolitiikaksi”, joka kattaa periaatteessa kaikki vammaiset ja pitkäaikaissairaat henkilöt, nämä hajallaan olevat toimenpiteet, palvelut, terapiat, hoitomuodot ja huolenpito muotoutuivat noin 30 vuotta sitten. Tämä ajankohta saa perustelunsa siitä, että monien muiden sorretussa asemassa olevien väestöryhmien ”vapaustaistelu” oli päässyt käyntiin 1960-luvulla eri puolilla maailmaa. Vammaispoliittisesti tärkeä oli YK:n hyväksymä vammaisten oikeuksien julistus ja päätös järjestää Kansainvälinen vammaisten vuosi 1981. Pohjoismaissa kehiteltiin vammaishuollon normalisaatio- tai integraatiomalli jo 1950-luvun lopulla ja Yhdysvaltojen presidentin John F. Kennedyn katsotaan vaikuttaneen ratkaisevasti vammaisten koulutuksen ja työllistymisen integraatiossa.

Kansainvälisen vammaisten vuoden 1981 Suomen komitean mietintöön (1982: 35) kerättiin tuon ajankohdan keskeiset kehittämisehdotukset (kaikkiaan 223 ehdotusta). Vuonna 1986 perustettiin sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen Valtakunnallinen vammaisneuvosto (VANE), jonka tehtäväksi määrättiin

• seurata yhteiskunnan suunnittelua, päätöksentekoa ja toimenpiteitä vammaisten kansalaisten osallistumismahdollisuuksien ja tasa-arvon lisäämiseksi;

• tehdä aloitteita ja esityksiä viranomaisille sekä antaa lausuntoja kysymyksistä, jotka liittyvät vammaisten kansalaisten osallistumismahdollisuuksiin ja tasa-arvoon;

• edistää vammaisten henkilöiden, heidän järjestöjensä ja viranomaisten yhteistyötä sekä toimia vammaisten kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi heitä koskevissa asioissa.

Valtakunnallinen vammaisneuvosto julkaisi vuonna 1995 vammaispoliittisen ohjelman ”Kohti yhteiskuntaa kaikille” (STM:n julkaisuja 1995: 10), jonka yleisenä päämääränä on ”luoda edellytykset vammaisten ihmisten täysivaltaistumiselle suomalaisessa yhteiskunnassa. Täysivaltaistumisella (engl. empowerment) tarkoitetaan sitä, että vammaiset itse täysivaltaistavat itsensä. Tällöin mitkään muut tahot eivät mielivaltaisesti ohjaile heidän elämäänsä. Täysivaltaistumisen tavoitteen saavuttamiseksi tämä ohjelma asettaa päämääräkseen vammaisten ihmisten mahdollisuuksien yhdenvertaistamisen siten kuin YK:n yleisohjeissa edellytetään.”

Valtioneuvoston selonteossa vammaispolitiikasta todetaan, että suomalainen vammaispolitiikka perustuu kolmeen keskeiseen periaatteeseen:

• vammaisten henkilöiden oikeus yhdenvertaisuuteen;


• vammaisten henkilöiden oikeus osallisuuteen;


• vammaisten henkilöiden oikeus tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin.

Kansainvälinen vammaispolitiikka |

Yhdistyneiden Kansakuntien johdolla tapahtunut vammaispolitiikan kehitys on ratkaisevasti vaikuttanut myös suomalaiseen vammaispoliittiseen keskusteluun ja kehittämistyöhön. Vuonna 1975 YK hyväksyi yleiskokouksessaan Vammaisten oikeuksien julistuksen. Kehitysvammaisten oikeuksien julistus oli hyväksytty 1971.

»YK:n vammaisten oikeuksien julistus

1. Sana "vammainen" tarkoittaa jokaista henkilöä, joka fyysisten tai henkisten ominaisuuksiensa synnynnäisen tai muun puutteellisuuden vuoksi on täysin tai osittain kykenemätön omatoimisesti huolehtimaan normaaliin yksilölliseen ja/tai sosiaaliseen elämään liittyvistä tarpeista.

2. Vammaisilla on oltava mahdollisuus nauttia kaikkia tästä julistuksesta ilmeneviä oikeuksia. Nämä oikeudet on suotava poikkeuksetta kaikille vammaisille ilman rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun vammaisen tai hänen perheensä ominaisuuteen perustuvaa syrjintää tai erottelua.

3. Vammaisilla on erottamaton oikeus saada kunnioitusta ihmisarvolleen. Vammaisilla on vammansa alkuperään, luonteeseen ja vaikeusasteeseen katsomatta samat oikeudet tyydyttävään, mahdollisimman normaaliin ja täysipainoiseen elämään.

4. Vammaisilla on samat kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet kuin muilla ihmisillä; kehitysvammaisten oikeuksia koskevan julistuksen 7. artikla koskee näiden oikeuksien kaikkea mahdollista rajoittamista tai poistamista kehitysvammaisten osalta.

5. Vammaisilla on oikeus siihen, että heitä eri toimenpitein autetaan tulemaan mahdollisimman omatoimisiksi.

6. Vammaisilla on oikeus lääkintä-, psykologiseen ja fysikaaliseen hoitoon, mukaan lukien erilaiset proteesit ja ortopediset apuvälineet, lääkinnälliseen ja sosiaaliseen kuntoutukseen, peruskoulutukseen, sekä ammatilliseen koulutukseen ja kuntoutukseen, ja muihin palveluihin, jotka auttavat heitä kehittämään kykyjään ja taitojaan mahdollisimman pitkälle ja nopeuttavat heidän sopeutumistaan yhteiskuntaan.

7. Vammaisilla on oikeus taloudelliseen ja sosiaaliseen turvaan ja kohtuulliseen elintasoon. Heillä on oikeus kykyjensä mukaan hankkia ja pitää pysyvä työpaikka tai harjoittaa hyödyllistä ja tuottavaa ammattia sekä liittyä ammattiyhdistyksiin.

8. Vammaisilla on oikeus saada erityistarpeensa huomioon otetuiksi kaikilla taloudellisen ja sosiaalisen suunnittelun tasoilla.

9. Vammaisilla on oikeus elää perheensä tai kasvattivanhempiensa kanssa ja osallistua kaikkeen sosiaaliseen, luovaan ja virkistystoimintaan. Kehenkään vammaiseen ei saa asuinpaikan suhteen soveltaa erityiskohtelua, paitsi milloin hänen tilansa tai sen parantaminen sitä edellyttää. Mikäli vammaisen oleskelu erityislaitoksessa on välttämätöntä, ympäristön ja elinolosuhteiden siellä tulee vastata mahdollisimman suuressa määrin hänen ikäisensä henkilön normaaleja elinolosuhteita.

10. Vammaisia on suojeltava kaikeka syrjivää, loukkaavaa ja alentavaa hyväksikäyttöä, säännöksiä ja kohtelua vastaan.

11. Vammaiselle on annettava pätevää oikeusapua sen ollessa välttämätöntä hänen henkilönsä tai omaisuutensa suojaamiseksi. Mikäli häntä vastaan ryhdytään oikeudellisiin toimiin, oikeudenkäyntimenettelyssä tulee ottaa täysin huomioon hänen fyysinen ja henkinen tilansa.

12. Vammaisten järjestöjä voidaan hyödyllisesti käyttää apuna kaikissa vammaisten oikeuksia koskevissa asioissa.

13. Vammaisille, heidän perheilleen ja yhteisöilleen on tiedotettava sopivalla tavalla tähän julistukseen sisältyvistä oikeuksista.»

YK:n kansainvälisen vammaisten vuoden 1981 jälkeen YK julisti vuodet 1983–1992 vammaisten vuosikymmeneksi. Vammaisten vuoden ja vuosikymmenen teemana oli ”täysi osallistuminen ja tasa-arvo”, joka on ilmaisultaan vaihdellen säilynyt vammaispolitiikan yleisenä tavoitteena. Teemavuosikymmenen päätteeksi YK:ssa hyväksyttiin ”Vammaisten henkilöiden mahdollisuuksien yhdenvertaistamista koskevat yleisohjeet” ^[2].

Kansainväliseen vammaisten vuosikymmeneen liittyen Euroopan neuvosto hyväksyi marraskuussa 1991 Vammaispoliittisen kokonaisohjelman^[3], jonka lähtökohdaksi kirjattiin seuraavaa:

»
Vammaisia tai vammautumisvaarassa olevia henkilöitä varten tarkoitetun yhtenäisen ja kokonaisvaltaisen toimintaohjelman tavoitteena tulee olla:

• vammautumisen ehkäiseminen tai toimintavajavuuden poistaminen, sen pahenemisen estäminen ja sen seurausten lievittäminen


• täysipainoisen ja aktiivisen elämään osallistumisen turvaaminen oman yhteisön jäsenenä


• vammaisten henkilöiden auttaminen siten, että he voivat elää omia toiveitaan vastaavaa itsenäistä elämää»

Tämä on jatkuva dynaaminen molemminpuolinen sopeutumisprosessi, jossa vammaiset elävät omien toiveidensa, valintojensa ja mahdollisimman monipuolisiksi kehitettyjen kykyjensä mukaisesti ja jossa yhteiskunta ilmaisee tukensa asianmukaisin erityistoimenpitein, jotka takaavat vammaisille henkilöille muiden kanssa tasavertaiset elämisen edellytykset.

Viidessätoista vuodessa tapahtunutta kehitystä kuvaa Euroopan neuvoston vuonna 2006 hyväksymä uusi ”Euroopan neuvoston vammaispoliittinen ohjelma”^[4], joka perustui vuonna 2003 annettuun Malagan julistukseen ”Kohti täyttä osallistumista kansalaisina”. Uuden toimintaohjelman perusperiaatteet ovat:

• Jäsenvaltiot jatkavat syrjinnänvastaista ja ihmisoikeudet turvaavaa työtään lisätäkseen vammaisten henkilöiden itsenäisyyttä ja valinnanvapautta, parantaakseen heidän elämänlaatuaan sekä lisätäkseen tietoisuutta vammaisuudesta osana ihmisten monimuotoisuutta.


• Tässä otetaan asianmukaisesti huomioon jo olemassa olevat aiheeseen liittyvät eurooppalaiset ja kansainväliset asiakirjat, sopimukset ja suunnitelmat, varsinkin Yhdistyneiden kansakuntien vammaisten henkilöiden ihmisoikeussopimuksen valmistelutyön tulokset.


• Euroopan neuvoston uuden sosiaalisen koheesion strategian (2004) mukaan on paneuduttava erityisesti herkästi haavoittuvien ryhmien – esimerkiksi lasten, nuorten, maahanmuuttajien, etnisten vähemmistöjen, vammaisten ja vanhusten – ihmisoikeuksien turvaamiseen.


• Tämä vammaispoliittinen toimintaohjelma noudattaa sitä perusperiaatetta, että yhteiskunta on velvollinen huolehtimaan jokaisen jäsenensä osalta siitä, että vammaisuuden vaikutukset ovat mahdollisimman vähäiset, tukemalla aktiivisesti terveellisiä elämäntapoja ja huolehtimalla ympäristön turvallisuuden parantamisesta, asianmukaisesta terveydenhuollosta ja yhteisön tuesta.

YK:n piirissä vammaispoliittiset jatkotyöt johtivat sitten vuoden 2006 lopulla (13.12.2006) hyväksyttyyn Yleissopimukseen vammaisten henkilöiden oikeuksista^[5], jolla tulee olemaan ratkaiseva vaikutus kaikkien maiden vammaispolitiikkaan ja vammaisia henkilöitä koskevaan lainsäädäntöön. Yleissopimuksen 3. artikla ”Yleiset periaatteet” kuuluu näin:

»Tämän yleissopimuksen periaatteina ovat:

• henkilöiden synnynnäisen arvon, yksilöllisen itsemääräämisoikeuden, mukaan lukien vapaus tehdä omat valintansa, ja riippumattomuuden kunnioittaminen;


• yhdenvertaisuus


• täysimääräinen ja tehokas osallistuminen ja osallisuus yhteiskuntaa


• erilaisuuden kunnioittaminen ja vammaisten henkilöiden hyväksyminen osana ihmisten monimuotoisuutta ja ihmiskuntaa


• mahdollisuuksien yhdenvertaisuus


• esteettömyys ja saavutettavuus


• miesten ja naisten välinen tasa-arvo


• vammaisten lasten kehittyvien kykyjen ja sen kunnioittaminen, että heillä on oikeus säilyttää identiteettinsä.»

Katso myös |

• Kuntoutus


• Yhteiskunta


• Sosiaalipolitiikka


• Hyvinvointi

Lähteet |

Kirjallisuutta |

• Urhonen, Amu: Kompastuksia: Vammaispoliittinen pamfletti. Into-pamfletti 47. Helsinki: Like, 2011. ISBN 978-952-01-0620-1.