Mattias (apostoli) Muistopäivä | Lähteet | NavigointivalikkoAp.t. 1:15–26laajentamalla

OpetuslapsetPyhät


Apostolien tekojenJeesuksenapostoliksiJuudas Iskariotinroomalais-katolisessa pyhimyskalenterissa24. helmikuutakarkausvuosina25. helmikuuta14. toukokuutaSimon PietariAndreasJaakob Sebedeuksen poikaJohannes Sebedeuksen poikaFilippusBartolomeusTuomasMatteusJaakob Alfeuksen poikaTaddeusSimon KananeusJuudas IskariotMattiasPaavali






Mattias, kaiverrus noin vuodelta 1466.


Mattias kuului Apostolien tekojen mukaan Jeesuksen oppilaisiin ja valittiin uudeksi apostoliksi Jeesuksen kavaltajan Juudas Iskariotin tilalle sen jälkeen kun tämä oli tehnyt itsemurhan. Uusi apostoli valittiin arvalla kahdesta ehdokkaasta, joista toinen oli Mattias ja toinen Joosef Barsabbas, toiselta nimeltään Justus. Jumalan ajateltiin arvanheiton kautta antavan päätöksensä. Mattiaasta ja hänen valinnastaan uudeksi apostoliksi kerrotaan vain Apostolien teoissa[1]. Perimätiedon mukaan hän kärsi marttyyrikuoleman julistettuaan evankeliumia kaukaisissa maissa. Raamatun ulkopuolella hänet samaistetaan uskonnollisisa lähteissä tullimies Sakkeukseen, jonka Jeesuksen kerrotaan tavanneen Jerikossa.



Muistopäivä |


Mattiaan muistopäivä roomalais-katolisessa pyhimyskalenterissa oli aikaisemmin 24. helmikuuta paitsi karkausvuosina 25. helmikuuta. Päivää vietettiin hänen muistokseen Suomessakin pyhäpäivänä vuoteen 1774 saakka[2]. Nykyään muistopäivä katolisessa kirkossa on 14. toukokuuta.



Lähteet |



  1. Ap.t. 1:15–26


  2. Oja, Heikki: Aikakirja, s. 166. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-16334-5.



Commons


Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mattias (apostoli).




Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.







Popular posts from this blog

Olympian arkeologinen museo Sisällysluettelo Historia ja rakennus | Kokoelmat | Lähteet | Aiheesta muualla | Navigointivalikko37°38′36″N, 21°37′46″EInfobox OKArchaeological Museum of Olympia: HistoryArchaeological Museum of Olympia: DescriptionΜουσείο Ιστορίας των Ολυμπιακών Αγώνων της Αρχαιότητας: ΙστορικόArchaeological Museum of Olympia

Äpy Sisällysluettelo Äpyt kautta historian | Esimerkkejä Äpy-huumorista | Katso myös | Kirjallisuutta | Aiheesta muualla | Navigointivalikkowww.äpy.fi

Can Not View Content Blocks due to require.js error - Magento 2 theme change Planned maintenance scheduled April 17/18, 2019 at 00:00UTC (8:00pm US/Eastern) Announcing the arrival of Valued Associate #679: Cesar Manara Unicorn Meta Zoo #1: Why another podcast?get requirejs-config.js to load declared cdn's for jqueryOverride Magento/Checkout/view/frontend/web/js/view/shipping.js in custom theme not workingAdding Custom JS to Magento 2 Themerequire.js error on Magento 2Magento 2 require js throw errorMagento 2.1.2 regionUpdater js error on register.phtmlError loading popper.js on Magento 2 Theme (require js)requirejs error in my child themeIssue with bootstrap 4 in magento 2Magento 2 checkout page keeps on loading.In console,$.event.props is undefined in jquery.mobile.custom.js:44:2.How to clear that?Magento 2 Stuck on Checkout page