Hjdcti

Skanneri (myös nimillä Skanneri-radio, Skanneri radio, Skanneri Radio ja SkanneriRadio) oli vuodesta 1987 vuoteen 2003 ilmestynyt radiotekniikkaan keskittynyt harrastelehti. Pääasiallisena aihepiirinä ilmestymisen ajan oli radioskannerilaitteet ja niiden käyttö, mutta juttujen aiheet kattoivat monipuolisesti radioteknistä harrastusta aina radioamatööritoiminnasta piraattiradioihin, antennisuunnittelusta taajuustietoihin ja satelliittitelevisiolähetysten salauksen purkamisesta tutkanpaljastimiin.

Vuonna 1987 lehden toimittajat huomasivat, että suomeksi ei ollut saatavissa lehteä, joka olisi kirjoittanut suomalaisista merirosvoradioista, skannereista ja LA-puhelimista.^[3] Tehtäväksi otettiin "kirjoittaa niistä kommunikoinnin aloista, joista ei muualla puhuta".^[4] Valokopiomonistettuna A5-kokoisena vihkona aloittaneen lehden linjaksi asetettiin, että "kaikki mikä liikkuu radioaalloilla on julkista, sillä se tunkeutuu koteihimme halusimmepa sitä tai emme".^[5] Ensimmäinen pääkirjoitus kuitenkin muistutti, että: "Tieto ja taito on valtaa, eikä niitä saa käyttää väärin. Skannerin tehtävänä on poistaa ennakkoluuloja eikä lietsoa niitä".^[6] Henkisinä esi-isinään Skanneri piti piraattiradioista kertoneita Ämyriä ja Piraattia, ja koki juurensa olevan 70- ja 80-lukujen "anarkistisissa pikkulehdissä". Ensimmäinen numero kopioitiin Jämsänkosken nuorisotoimiston piikkiin Jämsänkosken Radiokerhon nimissä ja 200 kopiota jaettiin ilmaiseksi. Menekki yllätti ja lisäpainos seurasi, samalla myös ensimmäiset avustajat ja yhteistyökumppanit. Ensimmäinen päätoimittaja oli Esa Salldén ja toimitussihteeri Anssi Nieminen.^[7] Vuonna 1989 perustettin kustantajaksi Skanneri Mediat Ky ja vuonna 1990 siirryttiin B5-kokoon.^[8]

Aloittaessaan lehti sanoutui ensimmäisessä pääkirjoituksessaan täysin irti Suomen Radioamatööriliitosta ja Suomen DX-liitosta.^[9] Loppuun asti säilyi linja, jonka mukaan Skanneri on "vapaan terveen moraalin puitteissa tapahtuvan viestinnän äänenkannattaja". Omaperäinen tyyli näkyi koko ilmestymisen ajan pääkirjoituksissa, joissa käsiteltiin usein mm. kansalaisten yksityisyydensuojaa, viranomaisten oikeuksia ja muita yhteiskunnallisia asioita.

Viime vuosituhannen loppupuolelle saakka viranomaisten toiminnan seuraaminen oli mahdollista vapaammin, sillä tuolloin esim. poliisi ei ollut kokonaan siirtynyt suojattuihin yhteyksiin. Niin sairaankuljetusta, poliisia kuin muitakin viranomaisia oli mahdollista kuunnella radioskannerilla, sillä usein minkäänlaista salausta ei ollut radioviestinnässä käytössä, ja vuoden 1988 radiolain perusteella tehty KKO:n ennakkopäätös^[10] viimeistään teki toiminnasta laillista. Tämä radiolaki salli kuuntelun, mutta kielsi tietojen hyödyntämisen ja eteenpäin välittämisen.^[11] Poliisien radioliikenteen kuuntelemisen todettiinkin Helsingin Sanomissa olleen "kansanhuvia".^[12] Skannerin eräässä pääkirjoituksessa ajateltiin poliisiradion kuuntelemisen olevan "kunniallisten kansalaisten tapa valvoa viranomaisia".^[13]

Viranomaisten toiminnan seuraamisen vuoksi lehti joutui ajoittain ongelmiin. Vuonna 1991 julkaistiin Police Special, joka käsitti poliisin kanavien ja tilannekoodien esittelyn sekä koko maan kattavan suuren kartan alueellisista poliisiradioverkoista. Kokonaisuus oli niin hyvä, että verkon huoltotyöntekijöiden väitettiin käyttävän sitä apunaan.^[14] Tämä ja sitä seurannut taajuusluettelo kuitenkin kiinnittivät Telehallintokeskuksen ja Pääesikunnan huomion ja tutkintapyyntö tehtiin Keskusrikospoliisille. Suomen Teollisuuden Vartiointi uhkasi lehteä oikeudella liikesalaisuuksien julkaisun vuoksi.^[15] Viranomaistoiminnan esittelyn ja taajuustietojen julkaisun vuoksi ongelmia seurasi myöhemminkin.^[16][17] Toimitus ei kuitenkaan julkaissut itse kuulemiaan taajuuksia vaan sai tiedot lukijoilta, jolloin syytteistä luovuttiin toimittajan lähdesuojan vuoksi. Asenne viranomaisseurantaan oli kuitenkin valvova ja tahallinen häirintä tuomittiin useaan otteeseen.^[18] Lisäksi myöhemmin paljastettiin, että osa tietoon tulleista viranomaisten taajuustiedoista jätettiin kokonaan julkaisematta niiden ollessa erittäin luottamuksellisia ja vielä käytössä.^[19]

Lukijaprofiilia kartoitettiin vuonna 1996. Syyskuussa 1996 pääkirjoituksessa kerrottiin keskivertolukijan olevan 18-29-vuotias, käynyt ammattikoulun, asuvan taajamassa ja omistavan skannerin, LA-puhelimen ja matkapuhelimen, radioharrastuksen ollen jatkunut jo yli 10 vuotta.^[20]

Lehden äkilliseen lopettamiseen liittyviä syitä ei tuotu esille itse lehdessä. Viimeiseksi jäänyt lehti nro 94 oli yhteismerkinnältään 3/2003 ja 1/2004. Pääkirjoituksessa myönnettiin aiemman ilmestymisvälin olleen pitkä, mutta ilmoitettiin kustannustoiminnan siirtyneen uudelle Skamed Oy osakeyhtiölle ja tulevaisuutta pidettiin valoisana. Pitkän ilmestymisvälin taustalla myös mainittiin vaikuttavan vuonna 2002 tapahtuneen lehden painotalon tulipalon, joka aiheutti taloudellisia haasteita.^[21]

Lopussa lehdellä oli 14 avustajaa ja sen Electric-sauna-keskustelupalstalla ilmoitettiin olleen yksilöllisiä vierailijoita 43006 kappaletta vuoden 2003 aikana.^[22]

Lähteet |