Itiö Lähteet | Katso myös | NavigointivalikkoBiologia: itiöKasvitiede: yhtäläisitiöisyysKasvitiede: yhtäläisitiöinenKasvitiede: erilaisitiöisyysKasvitiede: erilaisitiöinenKasvitiede: pikkuitiöKasvitiede: isoitiölaajentamalla

KasvianatomiaSienitiedeKasvien lisääminen


kasvitsienetlevätitiöemiäheltoissaitiöpesäkkeissäitiökasviensiemenkasvitviherlevätsammalistasanikkaisistasiitepölyhiukkanensiemenaiheenSisäitiöiksikotelosientenkoteloitiötUlkoitiöitäkantasientenkantaitiötlevillähedelmöityksenyhtymäitiöitäryhmäitiöteliöidenbakteerien






Itiöpesäkkeitä sammalessa.


Itiö eli spori on monilla eliöillä esiintyvä suvuttomaan lisääntymiseen tai leviämiseen erikoistunut solu tai pieni solujoukko.[1] Tavallisimpia itiöitä tuottavia eliöitä ovat kasvit, sienet ja eräät levät. Sienet kasvattavat maanpäällisiä itiöemiä, joiden heltoissa itiöt sijaitsevat. Kasveilla itiöt muodostuvat itiöpesäkkeissä. Kasveilla itiöistä puhutaan lähinnä itiöiden avulla leviävien kasvien eli itiökasvien yhteydessä, mutta myös siementen avulla leviävät kasvit eli siemenkasvit tuottavat itiöitä osana elinkiertoaan. Syntytavan ja rakenteen perusteella erotetaan monia erilaisia itiötyyppejä.


Yhtäläisitiöinen eli homosporinen eliö tuottaa ainoastaan yhdentyyppisiä itiöitä,[2][3] kun taas erilaisitiöinen eli heterosporinen tuottaa kahtaa erilaista itiötyyppiä.[4][5] Kasveista yhtäläisitiöisiä ovat viherlevät sekä eräät sammalista ja sanikkaisista. Erilaisitiöisiä puolestaan ovat siemenkasvit ja monet sammalet ja sanikkaiset. Siemenkasveilla pikkuitiö eli mikrospori on siitepölyhiukkanen ja isoitiö eli makrospori tai megaspori kehittyy siemenaiheen alkiorakoksi.[6][7][8]


Sisäitiöiksi kutsutaan eliön osan sisällä syntyviä itiöitä eli endosporeja. Näitä ovat muun muassa kotelosienten koteloitiöt eli askosporit. Ulkoitiöitä eli eksosporeja ovat esimerkiksi itiöemiä muodostavien sienten eli kantasienten kantaitiöt. Eräillä levillä hedelmöityksen seurauksena syntyviä yhtymäitiöitä eli tsygosporeja ovat muun muassa punalevien ryhmäitiöt. Itiöiksi voidaan kutsua myös muidenkin eliöiden, kuten bakteerien lepoasteita.



Lähteet |



  1. Biologia: itiö Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto. Viitattu 19.2.2019.


  2. Kasvitiede: yhtäläisitiöisyys Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto. Viitattu 19.2.2019.


  3. Kasvitiede: yhtäläisitiöinen Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto. Viitattu 19.2.2019.


  4. Kasvitiede: erilaisitiöisyys Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto. Viitattu 19.2.2019.


  5. Kasvitiede: erilaisitiöinen Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto. Viitattu 19.2.2019.


  6. Taylor, Thomas N.; Krings, Michael ja Taylor, Edith L.: Paleobotany: The Biology and Evolution of Fossil Plants, s. 503–511. Luku 13: Origin and evolution of the seed habit, kappale Homospory, heterospory and the seed. Academic Press, 2009. ISBN 978-0-12-373972-8. (englanniksi)


  7. Kasvitiede: pikkuitiö Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto. Viitattu 19.2.2019.


  8. Kasvitiede: isoitiö Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto. Viitattu 19.2.2019.



Katso myös |


  • Lepoitiö

Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.







Popular posts from this blog

Jet Time Laivasto | Lähteet | Aiheesta muualla | NavigointivalikkoJet Time - The CompanyThe CompanyManagementJet Time aloittaa lauantaina Suomi-rekisterissä olevalla Boeing 737 -koneellaJettime Finland Fleet Details and HistoryJettime Fleet Details and HistoryRegional Jet OÜ takes over ATR production for SASJet Time Returns To Its Core BusinessYhtiön kotisivutlaajentamalla

Olympian arkeologinen museo Sisällysluettelo Historia ja rakennus | Kokoelmat | Lähteet | Aiheesta muualla | Navigointivalikko37°38′36″N, 21°37′46″EInfobox OKArchaeological Museum of Olympia: HistoryArchaeological Museum of Olympia: DescriptionΜουσείο Ιστορίας των Ολυμπιακών Αγώνων της Αρχαιότητας: ΙστορικόArchaeological Museum of Olympia

Äpy Sisällysluettelo Äpyt kautta historian | Esimerkkejä Äpy-huumorista | Katso myös | Kirjallisuutta | Aiheesta muualla | Navigointivalikkowww.äpy.fi