Tanskalainen itineraario Matkakuvaus (ote) | Lähteet | Navigointivalikko

Multi tool use
Multi tool use

KirjatKäsikirjoituksetMerenkulku


TanskastaTallinnaanTorkkelinfransiskaanijärjestön




Tanskalainen itineraario (”tanskalainen reittikuvaus”, itinerarium) on purjehdusväylän kuvaus Tanskasta Itämeren rannikkoa pitkin Tallinnaan 1200-luvulta.


Itineraarion kuvaama purjehdusreitti alkaa Tanskasta ja etenee Ruotsin rannikkoa pitkin, sitten Ahvenanmeren yli Suomen rannikolle, jossa se etenee Hankoniemen ja Porkkalan ohi kohti Tallinnaa.[1] Reittikuvauksen kirjoittajasta ei ole täyttä varmuutta, mutta se on ajoitettu 1200-luvulle. On ehdotettu, että se olisi kirjoitettu Tallinnan piispan Torkkelin kansliassa vuonna 1241 tai fransiskaanijärjestön toimesta 1200-luvun lopulla. Reitti on ollut joka tapauksessa käytössä jo aiemmin, viimeistään 1219–1220, jolloin tanskalaiset valloittivat Pohjois-Viron ja kastoivat sen asukkaat kristinuskoon.[1]


Itineraarion mainitsemat paikat olivat saaria tai niemiä, joilla oli jo tuolloin pysyvä asutus. Useimmista itineraarion mainitsemista paikoista tunnetaan vanha kappeli ja kirkkomaa. Seuraavat Suomen rannikon purjehdusväyliä kuvaavat lähteet ovat vasta 1500-luvun puolivälistä.[2]



Matkakuvaus (ote) |


Pienestä Swethiuthaesta Wiraesundiin 1 (meripeninkulma); Sieltä Malaegstaghin 1; sieltä Krampesundiin 3; sieltä Weddesundiin 1; sieltä Arnholmiin 2. Ja huomattava on että eteneminen Utlengata Arnholmia kohti kulkee enemmän pohjoiseen kuin itään. Arnholmista Ahvenanmeren yli Lemböteen (Linaebötae) 6; sieltä Kökariin (Thiyckaekarl) 8. Huomattava on, että Kökarin ja Lemböten välillä sijaitsee monta saarta nimeltä Föglö (Fyghelde) Sieltä Aspesundiin 6, ja siellä on kolme saarta joista yksi on Aspö, toinen Refholm, kolmas Malmö ja Jurmo (Iurima) sijaitsee viimeisenä niistä kohti eteläistä suuntaa ja lähimpänä merta. Aspöstä Örsundiin 6; sieltä Hankoniemeen 3 (Hangethe). Ja huomattava on, että Arnholmista Lemböteen mennään keskeltä idän ja pohjoisen välistä, ja jos tuuli on myötäinen lännestä, voi purjehtia suoraa linjaa Arnholmista Hankoniemeen; ja Hankoniemestä, joka suomeksi on Kumionpää (Cuminpe), Loviksundiin (Lowicsund) 2; sieltä Karjaankaskeen (Karienkaskaehe) 1; sieltä Jussaari (Juxasarae) 2; sieltä Oriinsaareen (Horinsarae), joka on tanskaksi Hestö, 2; sieltä Porkkalaan (Purkal) 3. Ja tähän saareen Hankoniemestä mennään kohti itää ja pikkuisen kumminkin kohti pohjoista. Samaten Porkkalasta Naissaareen (Narigeth) Viron meren toiselle puolelle 6; sieltä Paljassaareen (Karlsö) 1 ja puoli; sieltä Tallinnaan (Raeuelburgh) puoli. Ja on huomattava, että Porkkalasta Tallinnaan on purjehdittava eteläisen ja itäisen suunnan välistä. Sitä paitsi on huomattava, että jos miellyttää, voi purjehtia Hankoniemestä Osmussaareen eli Odensholmiin (Hothensholm) pohjatuulella kohti eteläistä ja itäistä suuntaa. Ja sieltä on merta 8 meripeninkulmaa.[3]



Lähteet |



  1. ab Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 122–123. Helsinki: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010.


  2. Georg Haggren, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 502. Gaudeamus, 2015.


  3. Toimittanut Martti Linna: Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, s. 115. Historian aitta, 1989.








ngUbMIYUPf0je3ffaUASrYIO9bOmo,gVzTy5IXBzvw5,CAYb
zv,Z308hwiwJljZ ubD,VM,N2E8GxZrSq7bSlMgGg2CRDnX2E0PkrqFL4CSEDDYcZAzdbqB13qavQJVQ3anSft

Popular posts from this blog

Disable / Remove link to Product Items in Cart Planned maintenance scheduled April 23, 2019 at 23:30 UTC (7:30pm US/Eastern) Announcing the arrival of Valued Associate #679: Cesar Manara Unicorn Meta Zoo #1: Why another podcast?How can I limit products that can be bought / added to cart?Remove item from cartHide “Add to Cart” button if specific products are already in cart“Prettifying” the custom options in cart pageCreate link in cart sidebar to view all added items After limit reachedLink products together in checkout/cartHow to Get product from cart and add it againHide action-edit on cart page if simple productRemoving Cart items - ObserverRemove wishlist items when added to cart

Adjektiivitarina Tarinan tekeminen | Esimerkki: ennen | Esimerkki: jälkeen | Navigointivalikko

HP P840 HDD RAID 5 many strange drive faiuresHP SmartArray P400: How to repair failed logical drive?Reusing Raid 5 Drive?reliably and automatically determine connection path of physical position of HDD from /dev/sdX device fileHow to replace failed drive in RAID 5 array in HP DL380 G4 serverQuestions on increasing RAID 5 arrayRaid 10, Logical device are missingHP Code 341 “Physical Drive State: Predictive failure. This physical drive is predicted to fail soon.”HPE 1.92TB SATA 6G Mixed Use SFF SSD very slow compared to SAS HDD HP disksHP drive array “ready for rebuild” (RAID5)Hard Disc Failure or RAID Glitch