Hiki Lähteet | Aiheesta muualla | NavigointivalikkoLiikahikoiluHienhaju, Terveyskirjasto.fiSuomi, hajuttomien ihmisten maa – kun hiki ei saa haista
Elimistön eritteet
hikirauhasenlämmönsäätelyyntasalämpöinenlämpötilanhikirauhasistaverisuonetlihaksissavertanatriumkloorikaliumionienruokasuolaakaliumkloridiafosfaattejavalkuaisaineitavirtsa-aineitaaminohappojamaitohappoavirtahevonkoirajalkojen liikahikoiluhajuaindoliavalkosipulisipuliparsamurrosiässäLiikahikoiluakuumelääkeaineiden
Hikipisaroita
Hiki on hikirauhasen[1] erittämää hajutonta suolaliuosta, jonka tärkein tehtävä on osallistua lämmönsäätelyyn. Hien avulla ihminen voi luovuttaa lämpöenergiaa elimistöstään, sillä hiki sitoo lämpöenergiaa haihtuessaan iholta. Lämmönsäätelyn lisäksi hiki erittää ulos elimistöstä kuona-aineita, joiden määrä hiessä on kuitenkin todella pieni. Koska ihminen on tasalämpöinen, elimistö yrittää pitää lämpötilan mahdollisimman vakaana. Ihmisen käyttäessä paljon energiaa syntyy lämpöenergiaa, jolloin iho yrittää tasapainottaa tilannetta erittämällä pienistä hikirauhasista nestettä ihon pinnalle. Tällöin myös verisuonet tuovat lihaksissa lämmennyttä verta kehon sisältä jäähtymään lähelle ihoa ja osallistuvat näin omalta osaltaan lämmönsäätelyyn. Hiki maistuu suolaiselta siinä olevien natrium- kloori- ja kaliumionien takia. Hiki sisältää 0,3–0,4 prosenttia ruokasuolaa, pieniä määriä kaliumkloridia, fosfaatteja, valkuaisaineita, virtsa-aineita, aminohappoja sekä maitohappoa.
Ihmisen hiki on liki väritöntä, mutta esimerkiksi virtahevon hiki on punaista. Muista eläimistä esimerkiksi koira ei hikoile, vaan se säätelee lämpöään läähättämällä. Ihmisen normaali hieneritys on 0,5–1 litraa vuorokaudessa, mutta enimmillään hikeä voi erittyä kaksikin litraa. Ihmisellä on keskimäärin 2,6 miljoonaa hikirauhasta. Käsien ja jalkojen liikahikoilu on usein perinnöllistä.
Hiki on tuoreena itsessään hajutonta. Runsas hikoilu aiheuttaa kuitenkin epämiellyttävää hajua, kun bakteeritoiminta alkaa ja bakteereista haihtuu pistävän hajuisia yhdisteitä, kuten indolia, 1-dodekanolia ja 3-metyyli-1-butaania. Ruoka-aineista valkosipuli, sipuli ja parsa vaikuttavat voimakkaimmin pahan hienhajun syntymiseen.[2]
Hien erittäminen alkaa lisääntyä murrosiässä. Liikahikoilua saattavat aiheuttaa mm. ylenmääräinen rasitus, kuume tai tunneperäiset syyt, kuten voimakas kiihtyneisyyden tila. Sitä voi ilmetä myös joidenkin lääkeaineiden sivuvaikutuksena.
Lähteet |
↑ Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 178. 5.–7. painos. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8.
↑ Tuominen, Jari: Tuoksujen ihmeellinen maailma, s. 34–36. Kureeri, 2012. ISBN 978-952-67831-0-9.
Aiheesta muualla |
Liikahikoilu,Terveyskirjasto: Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2009- Hienhaju, Terveyskirjasto.fi
- Marcus Ziemann: Suomi, hajuttomien ihmisten maa – kun hiki ei saa haista. Yle uutiset 15.3.2015.
