Vatiala Lähteet | Aiheesta muualla | Navigointivalikko61°28.8′N, 23°56.6′EVatialan Omakotiyhdistys ry

Kangasalan kylät


KangasalanTampereenvaltatie 12KaukajärvisoranottoalueellaTampereen IlmatorjuntapatteristoNattarinTampereenVatialan hautausmaavaltatie 12TampereenKaarinanpolkuVatialan kouluPitkäjärven koulu






Kangasalan Prisman edustalla sijaitseva, kesällä 2015 valmistunut pienehkö kaksilaiturinen Vatialan joukkoliikenneterminaali. Se on runkolinja 1:n päätepysäkki, jossa siltä on vaihtoyhteys linjalle 45.


Vatiala on kylä Kangasalan kaupungissa, Tampereen rajalla, seitsemän kilometriä Kangasalan keskustasta länteen vanhan valtatie 12:n varrella.


Pääasiassa Tampereen puolella sijaitseva Kaukajärvi ulottuu itäpäästään Vatialaan ja siihen liittyy Pitkäjärvi Sillansalmen erottamana.


Alue on muuten tyypillistä pientaloaluetta, mutta koska se sijaitsee vanhalla soranottoalueella, osittain vallitsevan maisemakuvan muodostavat sorakuopat, joiden ympärille talot on rakennettu. Sorakuopille johti Tampereen puolella sijainneelta Vatialan rautatieasemalta 1990-luvulla purettu pistoraide.[1]


Vatialassa Kangasalantien varrella on myös pienteollisuutta. Vatialassa toimi vuosina 1950–1982 Tampereen Ilmatorjuntapatteristo (TamItPsto). Vúonna 1940 perustetussa varuskunnassa toimi aiemmin puolustusvoimien lentovarustevarikko.[2]


Vatialan itäpäässä, oikeastaan Nattarin alueella, sijaitsee Tampereen seurakuntien omistama Vatialan hautausmaa. Hautausmaan itäpuolella kulkee uusi moottoriliikennetie, valtatie 12.


Tampereen läheisyys ja sitä kautta helpot työmatkat kaupunkiin ovat osasyynä alueen kasvuun. Toisaalta Vatiala sijaitsee myös luonnon keskellä, esimerkiksi Kaarinanpolku kulkee Vatialankin maastoissa.


Vatialan alueella on monenlaisia palveluja kuten pankki, kauppoja, lounasravintola, pubi, parturi-kampaamo ja kirjasto.


Vatialan alueella sijaitsee Vatialan koulu (luokat 1–6) sekä Pitkäjärven koulu (luokat 7–9).


Vatialan koulu on rakennettu vuonna 1953. Laajennusosa valmistui vuonna 2006. Syksyllä 2013 otettiin käyttöön siirtokelpoinen opetustila, parakki. Syksyllä 2014 tila oli taas lopussa ja koulu sai käyttöönsä koulun pihassa sijainneen Oravanpesän päiväkodin tilat. Vatialan koulu kärsi tilaongelmien lisäksi pitkään myös pahoista sisäilmaongelmista, jotka on päätetty ratkaista rakentamalla uudet tilat, jotka valmistuvat 2020 mennessä.


Pitkäjärven koulu on vuonna 2003 valmistunut moderni yläkoulu. Koulun yhteydessä on myös Pitkäjärven liikuntahalli. Koulussa on luokilla 7–9 noin 400 oppilasta. Tavallisissa luokissa on oppilaita 22-14. Koulussa on myös pienluokkia, jotka on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville oppilaille.



Lähteet |



  1. Jussi Iltanen: Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat (2. painos), s. 174. Helsinki: Karttakeskus, 2010.


  2. Iltanen 2010, s. 174.



Aiheesta muualla |



  • Vatialan Omakotiyhdistys ry:n sivut






Popular posts from this blog

HP P840 HDD RAID 5 many strange drive faiuresHP SmartArray P400: How to repair failed logical drive?Reusing Raid 5 Drive?reliably and automatically determine connection path of physical position of HDD from /dev/sdX device fileHow to replace failed drive in RAID 5 array in HP DL380 G4 serverQuestions on increasing RAID 5 arrayRaid 10, Logical device are missingHP Code 341 “Physical Drive State: Predictive failure. This physical drive is predicted to fail soon.”HPE 1.92TB SATA 6G Mixed Use SFF SSD very slow compared to SAS HDD HP disksHP drive array “ready for rebuild” (RAID5)Hard Disc Failure or RAID Glitch

Jalkaväkirykmentti 49 (jatkosota) Sisällysluettelo Perustaminen | Keskittäminen | Komentaja(t) | Lähteet | NavigointivalikkoInfobox OKlaajentamalla

Can Not View Content Blocks due to require.js error - Magento 2 theme change Planned maintenance scheduled April 17/18, 2019 at 00:00UTC (8:00pm US/Eastern) Announcing the arrival of Valued Associate #679: Cesar Manara Unicorn Meta Zoo #1: Why another podcast?get requirejs-config.js to load declared cdn's for jqueryOverride Magento/Checkout/view/frontend/web/js/view/shipping.js in custom theme not workingAdding Custom JS to Magento 2 Themerequire.js error on Magento 2Magento 2 require js throw errorMagento 2.1.2 regionUpdater js error on register.phtmlError loading popper.js on Magento 2 Theme (require js)requirejs error in my child themeIssue with bootstrap 4 in magento 2Magento 2 checkout page keeps on loading.In console,$.event.props is undefined in jquery.mobile.custom.js:44:2.How to clear that?Magento 2 Stuck on Checkout page