Tuohikotti Aiheesta muualla | Navigointivalikko61°05′22″N, 27°03′44″ETuohikotin kylätoimikuntalaajentamalla

Valkealan kylätKouvolan kaupunginosatKymenlaakson maakunnan entiset taajamat


kyläKouvolanKymenlaaksossaValkealantuohestakotatalo1500-luvulla17691808ABC-myymäläkirkkoVeikko KoppisenRäjähtävä tyhjyysMikko-Pekka Heikkisen




Tuohikotti on kylä Kouvolan kaupungissa Pohjois-Kymenlaaksossa. Se muodostuu Tuohikotin, Pyöriälän, Heikkilän, Parolan, Metsä-Rämän ja Penttilän kylistä. Tuohikotti sijaitsee entisen Valkealan kunnan koillisosassa, noin 25 kilometrin päässä Valkealan kirkonkylältä ja noin 35 kilometrin päässä Kouvolasta. Kylän asukasluku on 442 (2002). Talouksia alueella on 175 ja kesäasuntoja noin 320.


Kylä on perimätiedon mukaan saanut nimensä ensimmäisestä asumuksesta, joka oli tuohesta rakennettu kota tai talo. Pysyvää asutusta alueella on ollut jo 1500-luvulla, jolloin kylällä mainitaan olleen viisi taloa. Vuosina 1769–1808 kylässä oli venäläinen varuskunta.


Tuohikotissa on ABC-myymälä ja asiamiesposti. Siellä on myös kirkko, neuvola, paloasema ja VPK:n talo. Kyläkoulu lakkautettiin keväällä 2012. Kylässä on ollut myös kaksi kyläkauppaa (Ripatti ja Sale) ja pankki.


Tuohikotti on Veikko Koppisen romaanin Räjähtävä tyhjyys keskeisiä tapahtumapaikkoja. Mikko-Pekka Heikkisen veijariromaanin Terveiset Kutturasta ratkaisutaistelu käydään Kouvolan koilliskulman ABC huoltamolla. Tuohikottia ei mainita nimeltä mutta viittaukset lähikyliin ja maantieteellisiin paikkoihin kertovat selkeästi Tuohikotista.



Aiheesta muualla |


  • Tuohikotin kylätoimikunta

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.







Popular posts from this blog

HP P840 HDD RAID 5 many strange drive faiuresHP SmartArray P400: How to repair failed logical drive?Reusing Raid 5 Drive?reliably and automatically determine connection path of physical position of HDD from /dev/sdX device fileHow to replace failed drive in RAID 5 array in HP DL380 G4 serverQuestions on increasing RAID 5 arrayRaid 10, Logical device are missingHP Code 341 “Physical Drive State: Predictive failure. This physical drive is predicted to fail soon.”HPE 1.92TB SATA 6G Mixed Use SFF SSD very slow compared to SAS HDD HP disksHP drive array “ready for rebuild” (RAID5)Hard Disc Failure or RAID Glitch

Jalkaväkirykmentti 49 (jatkosota) Sisällysluettelo Perustaminen | Keskittäminen | Komentaja(t) | Lähteet | NavigointivalikkoInfobox OKlaajentamalla

Can Not View Content Blocks due to require.js error - Magento 2 theme change Planned maintenance scheduled April 17/18, 2019 at 00:00UTC (8:00pm US/Eastern) Announcing the arrival of Valued Associate #679: Cesar Manara Unicorn Meta Zoo #1: Why another podcast?get requirejs-config.js to load declared cdn's for jqueryOverride Magento/Checkout/view/frontend/web/js/view/shipping.js in custom theme not workingAdding Custom JS to Magento 2 Themerequire.js error on Magento 2Magento 2 require js throw errorMagento 2.1.2 regionUpdater js error on register.phtmlError loading popper.js on Magento 2 Theme (require js)requirejs error in my child themeIssue with bootstrap 4 in magento 2Magento 2 checkout page keeps on loading.In console,$.event.props is undefined in jquery.mobile.custom.js:44:2.How to clear that?Magento 2 Stuck on Checkout page