Lössi Lössikerrostumat ja ilmaston vaihtelut | Lähteet | Navigointivalikko
MaalajitEoliset muodostumat
saksaksituulikvartsistamaasälvästäkiilteestämineraaleistasilttiäsaveahiekkaakinRaekokohienoa hietaaISO-luokituksessakarkeaa silttiäeolisiaeroosioherkkiäperiglasiaalisissajäätiköntulvatasangoillemannerjäätikönjääkaudellamaannoksetilmastonvaihtelujaJääkausienKiinassaKeltaisenjoenShanxinShaanxinGansunlämpöäYhdysvaltainkeskilännessä1930-luvun kuivuuskaudellainterstadiaaliin
Lössikerrostuma Slovakiassa
Lössi
Lössi (saksaksi Löss, Lösch, sananmukaisesti ’löysä’) on hienojakoista, pölymäistä maata, jota tuuli on kuluttamalla irrottanut yhtäältä ja kasannut kerrostumiksi toisaalle. Niinpä lössiä sanotaan joskus myös pölymaaksi[1]. Lössi koostuu esimerkiksi kvartsista, maasälvästä ja kiilteestä sekä muista mineraaleista. Tuulen mukana kulkee savea, hiesua ja hienoa hietaa kymmeniä-satoja kilometrejä[2].
Lössi on enimmäkseen silttiä, mutta mukana on myös savea ja hiekkaakin. Raekoko on useimmiten hienoa hietaa ja yleensä luokkaa 0,01–0,06 mm. Tämä vastaa kansainvälisessä ISO-luokituksessa karkeaa silttiä. Lössirakeet ovat yleensä teräväsärmäisiä. Lössi on usein kalkkipitoista jossa tapauksessa siinä on runsaasti kalsiumkarbonaattia[1]. Lössissä saattaa olla myös kalkkitiivistymiä. Lössi on huokoista ja helposti kuluvaa.
Lössikerrostumat ovat eolisia, tuulten kuljettamia kerrostumia. Ne ovat hyvin eroosioherkkiä.
Lössin synnyn edellytyksiä ovat: sopivan aineksen lähde, riittävä tuulienergia kuljettamaan ainesta, sopiva alue aineksen kasautumiseen ja riittävä aika kasaantumisen toteutumiseksi. Lössiä voi syntyä toisaalta periglasiaalisissa eli jäätikön läheisissä kylmissä olosuhteissa ja toisaalta eräissä muita olosuhteissa. Periglasiaalista lössiä on syntynyt, kun raekooltaan sopivaa ainesta on kerrostunut veteen tulvatasangoille mannerjäätikön edustalle kesällä kun jäätikössä on tapahtunut sulamista, mutta talvella kun sulamista ei ole tapahtunut, tulvatasangot ovat jääneet kuivilleen, jolloin tuuli on voinut tarttua ainekseen ja kasata sitä toisaalle.
Etenkin jääkaudella oli laajoja lössiaroja.
Lössipitoiset maannokset ovat yleensä hyvin ravinteikkaita, mikäli ilmasto on kasvien kasvulle hyvä[3]. Ravinteikkuus ei johdu luultavasti orgaanisista aineista vaan lössin suuresta elektroninvaihtokyvystä ja huokoisuudesta.
Kerrostumista voidaan lukea ilmastonvaihteluja jopa 2,5 miljoonan vuoden ajalta. Nämä näkyvät mm. lössin raekoossa. Jääkausien kylminä, tuulisina kausina lössipölyä leijuu ilmassa normaalia enemmän ja sitoutuu jäätiköihinkin.
Kiinassa sijaitsee 640 000 neliökilometrin laajuinen lössikerrostuma Keltaisenjoen ylä- ja keskijuoksulla. Kiinan lössikerrostumat sijaitsevat pääosin Shanxin, Shaanxin ja Gansun maakunnissa. Kiinassa kaivetaan vieläkin talviasuntoja maan sisään lössiin, sillä se eristää lämpöä hyvin.
Lössiä on myös Yhdysvaltain keskilännessä, missä sen leviäminen turmeli maata 1930-luvun kuivuuskaudella.
Joitain Pohjois-Karjalan lössiä muistuttavia maita sanotaan pölymaiksi; niissä aineksen hiukkaskoko on suurempi kuin Keski-Euroopan lössialueilla, ja Suomen pölymaat ovat melko kalkkiköyhiä[4].
Lössikerrostumat ja ilmaston vaihtelut |
Muun muassa Euroopassa ja Venäjällä näkyy lössikerrostumissa kuivan lössin ja kostean maa-aineksen vuorottelua. Kuiva kausi liittyy tavallisemmin jääkauteen tai jääkauden kylmään vaiheeseen, kostea kausi jääkausien väliseen aikaan tai jääkauden keskellä olleeseen lämpimään interstadiaaliin.
Euroopasta on löydetty ainakin 11 kuivan ja 11 kostean kerrostuman sarja. Näitä pidetään yleensä jääkausiin liittyvinä. Pidemmältä, yli 1,6 miljoonan vuoden taakse ulottuvalta ajalta on löydetty ainakin 16 kerrostumaa.
Esimerkiksi viime jääkauden huippukauden kerrostuma näkyy Etelä-Venäjällä, Ukrainassa ja Moldovassa paksuna lössikerrostumana nimeltä Valdai II-III[5]. Valdai II oli noin 25000-17000 vuotta sitten, välissä on ohut kosteasta kielivä Trubchecskin horisontti[6] ja sen päällä lösskierrostuma Valdai III, joka on ajoitettu noin 17 000–13 000 vuotta vanhaksi[7].
Länsi-Euroopassa näkyy Stillfried A ja B -nimisiksi ristityt lössin väliset kosteamman maaperän kerrostumat. Itä-Euroopan Brjannskin maaperä näkyy lössin keskellä ajalta 26000-32000 BP.[8]
Viime jääkauden Saksan lössikerrostumissa näkyy runsaasti varhaisella Veiksel-jääkaudella kosteissa oloissa syntynyttä maa-ainesta Mosbachin kerrostumiin liittyen. Keski-Veiksel-kaudella näkyy kuivissa oloissa syntynyttä lössiä, joka päättyy pitkähköön kosteaan kauteen Lohner Bodeniin liittyen. Rambachin vulkaanisen tefran syntymisen aikoihin oli kerrostumista päätellen kylmä kausi, luultavasti jääkauden huippukohta. Sen jälkeen tuli kuivan lössin kausi, jota katkoi ajoittain viisi ohutta kosteissa oloissa syntynyttä kerrostumaa. Lämpimällä Alleröd-kaudella ilmestyi Pohjois-Saksaan kostea maaperä.selvennä[9]
Etelä-Jakutian keltaharmaa lössimäinen maa eroaa Euraasian ja Keski-Aasian lössistä. Se sisältää monia kasvien jäänteitä ja on rakenteeltaan mikrokerrostumainen[10].
Lähteet |
- Ehlers J: Quaternary and glacial geology. J. Wiley & Sons, 1996. ISBN 9780471955764.
- Rutter NW & Velichko AA 1997 Quaternary of Northern Eurasia: Late Pleistocene and Holocene landscapes, stratigraphy and environments Vols 41/42. ISSN 1040-6182
- John F. Hoffecker, 2002 Desolate Landscapes ISBN 0-8135-2992-1
- Matti Sauramo, 1928, Jääkaudesta nykyaikaan, WSOY
Viitteet |
↑ ab Sauramo 1928, s. 77.
↑ Marjatta Koivisto, Jääkaudet, WSOY 2004, s. 106.
↑ Getis, Arthur; Judith Getis and Jerome D. Fellmann (2000). Introduction to Geography, Seventh Edition. McGraw Hill. pp. 99. ISBN 0-697-38506-X.
↑ Koivisto 2004, s. 110.
↑ Hoffecker 2002, s. 20, 73, 145.
↑ Hoffecker 2002, s. 29, alkup. Velichko 1990 s. 106.
↑ Hoffecker 2002, s. 32.
↑ Ehlers 1996, s. 437.
↑ Ehlers 1996, Figure 209 s. 441.
↑ Rutter & Velichko 1997, s. 57, alkup. Morozova 1971.
