Kubatši (kielimuoto) Lähteet | NavigointivalikkoVserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija.
Dagestanin kieletDagestanilaiset kielet
kubatšilaistendagestanilaisena kielenädarginDagestaninDahadajevin piirinKubatšinVenäjänAzerbaidžaniinKeski-Aasiaandargeiksivenäjää
Kubatši (kubatšiksi гIугъбуг мез) on kubatšilaisten puhuma kielimuoto, jota eräät tutkijat pitävät itsenäisenä dagestanilaisena kielenä. Virallisesti se katsotaan dargin murteeksi.
Kubatšilaiset pitävät itseään erillisenä etnisenä ryhmänä, jolla on oma kieli. Tutkijoiden mukaan sen eroaminen dargista on alkanut jo 200-luvulla eaa.[1] Kielen nimitys perustuu Dagestanin Dahadajevin piirin Kubatšin kylään, jossa asuu valtaosa sen puhujista. Monet ovat muuttaneet Dagestanin kaupunkeihin sekä muille Venäjän alueille, Azerbaidžaniin ja Keski-Aasiaan. Vuoden 1926 väestönlaskennassa kubatšilaisia oli 2 600 henkeä, mutta sen jälkeen heidät on luettu dargeiksi. Nykyään kubatšilaisia arvioidaan olevan noin 5 000 henkeä, joista 95 % puhuu kubatšia.[2] Vuoden 2002 väestönlaskennassa rekisteröitiin kuitenkin vain 88 kubatšilaista.[3]
Kubatši toimii kieliyhteisön suullisen kanssakäymisen välineenä. Sivistyskielinään kubatšilaiset käyttävät venäjää ja dargia. Vuoteen 1960 saakka koulussa opetettiin dargia, myöhemmin opetus tapahtui yksinomaan venäjäksi, ja vuodesta 1990 lähtien dargia on jälleen alettu opettaa aineena.[4] Kubatšilaiset kirjailijat kirjoittavat teoksensa dargiksi. Vuonna 1998 ilmestyi kubatšinkielinen aapinen.[5]
Lähteet |
↑ Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 286. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
↑ Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 277–279. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. perepis2002.ru. Viitattu 27.5.2009. (venäjäksi)
↑ Krasnaja kniga jazykov narodov Rossii: Entsiklopeditšeski slovar-spravotšnik, s. 34. Moskva: Academia, 1994. ISBN 5-87444-018-6.
↑ Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 280–282. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.