Suomen Mensa Mensa-palkinto | Lähteet | NavigointivalikkoMensa-palkintoMensa-palkinto 2014 Aku Ankka -lehden toimituskaartilleMensa palkitsi lasten koodauskirjan kirjoittaneen Linda LiukkaanVuoden 2016 Mensa-palkinto aivonystyröitä stimuloivalle tiedekeskus HeurekalleVuoden 2017 Mensa-palkinto Esko Valtaojalle

Suomalaiset järjestöt


Mensaälykkyydenälykkyyden arviointiin käyttämä testi




Suomen Mensa on kansainvälisen Mensa-organisaation alainen kansallinen järjestö, jonka toiminnan tarkoituksena on älykkyyden tunnistaminen ja kehittäminen ihmisyyden hyväksi, älykkyystutkimuksen tukeminen sekä älyllisen ja sosiaalisen ympäristön tarjoaminen jäsenilleen.


Suomen Mensan älykkyyden arviointiin käyttämä testi on kuviopäättelytesti, minkä ansiosta testissä menestyminen ei ole kulttuurista riippuvaista. Testin lähtökohta on, etteivät testattavan koulutus, ammatti ja muut taustatekijät olennaisesti vaikuta testitulokseen. Mensan jäseneksi voi liittyä jokainen, joka saavuttaa älykkyystestissä paremman tuloksen kuin 98 % väestöstä.



Mensa-palkinto |


Suomen Mensa myöntää vuosittain Mensa-palkinnon. Palkinto myönnetään merkittävästä työstä, joka tukee Mensan pyrkimyksiä kuten älykkyyden ja lahjakkuuden tunnistamista ja kehittämistä.[1]


  • 1993 Mirja Pyykkö, toimittaja

  • 1994 Palkintoa ei jaettu

  • 1995 Esko Leipälä, Kiusattujen Tuki ry:n toiminnanjohtaja

  • 1996 Jari Sarasvuo

  • 1997 Kari Uusikylä, professori

  • 1998 Pertti ”Spede” Pasanen

  • 1999 Tuomas Alatalo, esikoiskirjailija

  • 2000 Palkintoa ei jaettu

  • 2001 Liisa Keltikangas-Järvinen, professori ja psykologian tohtori

  • 2002 Lauri Kauppila, tekniikan ylioppilas

  • 2003 Kimmo Pietiläinen, pienkustantaja ja kirjailija

  • 2004 Erilaisten oppijoiden liitto (vastaanotti puheenjohtaja Airi Valkama)

  • 2005 Alivaltiosihteeri (vastaanottivat Simo Frangén, Pasi Heikura ja Jyrki Liikka)

  • 2006 Marko Kilpi, vanhempi konstaapeli ja Eero Wetzell, ylikonstaapeli

  • 2007 Johan Venninen, keksijä

  • 2008 Vesa Nissinen, everstiluutnantti ja kasvatustieteiden tohtori

  • 2009 kirjailijat Taneli Heikka ja Katja Boxberg, kirjasta Lumedemokratia

  • 2010 Neil Hardwick, ohjaaja ja kirjailija

  • 2011 Juha Hernesniemi, neurokirurgi ja professori

  • 2012 Kari Enqvist, professori, kosmologi ja kirjailija

  • 2013 Pekka Peura, fysiikan ja matematiikan opettaja, oppilaat yksilöinä huomioivan opetusmetodin kehittämisestä lukion matematiikan opetuksessa

  • 2014 Aku Ankka -lehden toimitus[2]

  • 2015 Linda Liukas[3]

  • 2016 Tiedekeskus Heureka[4]

  • 2017 Esko Valtaoja[5]


Lähteet |



  1. Mensa-palkinto Mensa Finland. Viitattu 5.5.2016.


  2. Mensa-palkinto 2014 Aku Ankka -lehden toimituskaartille 11.10.2014. Mensa Finland. Viitattu 3.1.2016.


  3. Mensa palkitsi lasten koodauskirjan kirjoittaneen Linda Liukkaan 17.10.2015. Mensa Finland. Viitattu 3.1.2016.


  4. Vuoden 2016 Mensa-palkinto aivonystyröitä stimuloivalle tiedekeskus Heurekalle 15.10.2016. Suomen Mensa ry. Viitattu 23.10.2016.


  5. Karttunen, Jenni: Vuoden 2017 Mensa-palkinto Esko Valtaojalle 30.9.2017. Suomen Mensa ry. Viitattu 1.10.2017.








Popular posts from this blog

HP P840 HDD RAID 5 many strange drive faiuresHP SmartArray P400: How to repair failed logical drive?Reusing Raid 5 Drive?reliably and automatically determine connection path of physical position of HDD from /dev/sdX device fileHow to replace failed drive in RAID 5 array in HP DL380 G4 serverQuestions on increasing RAID 5 arrayRaid 10, Logical device are missingHP Code 341 “Physical Drive State: Predictive failure. This physical drive is predicted to fail soon.”HPE 1.92TB SATA 6G Mixed Use SFF SSD very slow compared to SAS HDD HP disksHP drive array “ready for rebuild” (RAID5)Hard Disc Failure or RAID Glitch

Jalkaväkirykmentti 49 (jatkosota) Sisällysluettelo Perustaminen | Keskittäminen | Komentaja(t) | Lähteet | NavigointivalikkoInfobox OKlaajentamalla

Can Not View Content Blocks due to require.js error - Magento 2 theme change Planned maintenance scheduled April 17/18, 2019 at 00:00UTC (8:00pm US/Eastern) Announcing the arrival of Valued Associate #679: Cesar Manara Unicorn Meta Zoo #1: Why another podcast?get requirejs-config.js to load declared cdn's for jqueryOverride Magento/Checkout/view/frontend/web/js/view/shipping.js in custom theme not workingAdding Custom JS to Magento 2 Themerequire.js error on Magento 2Magento 2 require js throw errorMagento 2.1.2 regionUpdater js error on register.phtmlError loading popper.js on Magento 2 Theme (require js)requirejs error in my child themeIssue with bootstrap 4 in magento 2Magento 2 checkout page keeps on loading.In console,$.event.props is undefined in jquery.mobile.custom.js:44:2.How to clear that?Magento 2 Stuck on Checkout page