Loppusointu Katso myös | Lähteet | Navigointivalikkoloppusointu.ISSN 2323-3370Kirjallisuudentutkimus:loppusointu – Tieteen termipankkilaajentamalla
Runous
runoudessasäkeidenEino Leino
Loppusointu eli riimi tarkoittaa runoudessa säkeiden lopputavujen äänteellistä yhtäläisyyttä.[1]
Sanojen loppuosan samankaltaisuutta voidaan kutsua puhekielessä rimmaamiseksi. Kahdesta keskenään rimmaavasta sanasta voidaan käyttää nimitystä riimipari. Riimipareja ovat esim. "luu" ja "suu" – näissä on lyhyt loppusointu. Pitkiä ovat esim. "taateli" ja "kaateli".
Loppusointuja käytetään esimerkiksi seuraavassa runossa:
"Tarhapöllö se oksallansa
laululintuja kuulee
Makumestari olevansa
laulun maassa luulee"
(Eino Leino, Tarhapöllö)
Riimiparin äänteellinen yhtäläisyys lasketaan viimeisen nousutavun (eli viimeisen painollisen tavun) ensimmäisestä vokaalista.[2] Riimejä eivät siis ole "koira" ja "kissa" tai "lakana" ja "orpana", sillä niissä loppusointua muistuttava samankaltainen osuus alkaa painottomasta tavusta.
Katso myös |
- Alkusointu
Lähteet |
↑ Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio: loppusointu. (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja, 35.) Kotimaisten kielten keskus. ISSN 2323-3370.
↑ Kirjallisuudentutkimus:loppusointu – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 30.10.2017.