Ankkuri (Lahti) Historia | Kirjallisuutta | Navigointivalikko60°59′44″N, 25°39′16″E

Lahti


Lahdessa199019951998Vesijärven2000Sibeliustalo1869Päijänteen1980






Sibeliustalo sijaitsee Ankkurin kaupunginosassa.


Ankkuri on noin 4 000 asukkaan alue Lahdessa kaupungin keskustan läheisyydessä. Alueella on rantaviivaa noin kolmen kilometrin verran.


Ankkuri on ollut suurten uudistusten kohteena ja nykyinen nimikin sillä on ollut vasta vuodesta 1990. Vuosina 1995–1998 uusittiin Vesijärven satama ja vuonna 2000 valmistui Sibeliustalo. Alueen rakentamisessa on keskitytty korkeatasoisuuteen ja sinne on pyritty rakentamaan kansallisesti ja kansainvälisestikin vetovoimaisia kohteita.


Alueen keskellä on Ankkurikeskus, jossa on erityisesti palveluja ja yritysten toimitiloja. Ankkurikeskukseen liittyy Satamaranta, johon kuuluvat Vesijärven ja Teivaan satamat. Pohjoisessa sijaitsevat Ruoriniemen ja Ankkurirannan asuntoalueet, etelässä Ankkuripuisto.



Historia |


Ankkurin alue oli aikoinaan hyvin merkittävä teollisuuden keskittymä, josta monet kaupungin teollisuuslaitokset ovat aloittaneet. Alue valtasi vähitellen Vesijärven rantoja ja lisäksi vesialueita täytettiin maa-alan lisäämiseksi. Nykyisen Sibeliustalon paikalle perustettiin vuonna 1869 Lahden saha, johon puutavaraa tuotiin Päijänteen kautta höyrylaivoilla.


Teollisen rakennemuutoksen myötä 1980-luvulla merkittäviä yrityksiä siirtyi pois tai muutti toimintaansa.



Kirjallisuutta |


  • Airamo, Raimo: Lahden Ankkuri: Rantakaupungin nousu tehtaan raunioista / An Anchor for Lahti: New Lakeside City Rises from Factory Ruins. Käännökset: Nicholas Mayow ja Esa Leskinen. Lahden kaupunki, 2008. ISBN 978-951-849-619-2. (suomeksi) (englanniksi)

  • Lahden kaupunkisuunnittelujulkaisu. 3/1993: Lahden Ankkurikeskuksen yleissuunnitelma. Tekninen virasto/kaupunkisuunnittelu, Arkkitehtityö oy, 1993. ISBN 951-849-390-1.







Popular posts from this blog

HP P840 HDD RAID 5 many strange drive faiuresHP SmartArray P400: How to repair failed logical drive?Reusing Raid 5 Drive?reliably and automatically determine connection path of physical position of HDD from /dev/sdX device fileHow to replace failed drive in RAID 5 array in HP DL380 G4 serverQuestions on increasing RAID 5 arrayRaid 10, Logical device are missingHP Code 341 “Physical Drive State: Predictive failure. This physical drive is predicted to fail soon.”HPE 1.92TB SATA 6G Mixed Use SFF SSD very slow compared to SAS HDD HP disksHP drive array “ready for rebuild” (RAID5)Hard Disc Failure or RAID Glitch

Jalkaväkirykmentti 49 (jatkosota) Sisällysluettelo Perustaminen | Keskittäminen | Komentaja(t) | Lähteet | NavigointivalikkoInfobox OKlaajentamalla

Can Not View Content Blocks due to require.js error - Magento 2 theme change Planned maintenance scheduled April 17/18, 2019 at 00:00UTC (8:00pm US/Eastern) Announcing the arrival of Valued Associate #679: Cesar Manara Unicorn Meta Zoo #1: Why another podcast?get requirejs-config.js to load declared cdn's for jqueryOverride Magento/Checkout/view/frontend/web/js/view/shipping.js in custom theme not workingAdding Custom JS to Magento 2 Themerequire.js error on Magento 2Magento 2 require js throw errorMagento 2.1.2 regionUpdater js error on register.phtmlError loading popper.js on Magento 2 Theme (require js)requirejs error in my child themeIssue with bootstrap 4 in magento 2Magento 2 checkout page keeps on loading.In console,$.event.props is undefined in jquery.mobile.custom.js:44:2.How to clear that?Magento 2 Stuck on Checkout page