Jalkapallon kenttäryhmitys Sisällysluettelo Yleisiä taktiikoita | Lähteet | NavigointivalikkoBBC Sport - Football - Laws & Equipment - Formations: 4-5-1BBC Sport - Football - Laws & Equipment - Formations: 4-4-2
Jalkapallo
jalkapallossapyramidi1800-luvullaEnglannissa1940-luvulle1920-luvullaArsenalinHerbert Chapman1930-luvunItalian maajoukkueenVittorio Pozzon19341938italialaistenInteriäHelenio Herrera1950-luvullaunkarilaisetbrasilialaisetBrasilia1958197019621960-1970-luvuillaArgentiinassaUruguayssaFC BarcelonaAlf RamseyBritteinsaarilla
Ryhmitys tarkoittaa jalkapallossa ryhmitystä, eli muodostelmaa, millä tavoin pelipaikkojen pelaajat ovat sijoittuneina kentälle. Erilaisia ryhmityksiä voidaan käyttää sen mukaan, onko tavoitteena pelata hyökkäävää vai puolustavaa taktiikkaa noudattaen.
Sisällysluettelo
1 Yleisiä taktiikoita
1.1 2-3-5
1.2 WM
1.3 Metodo
1.4 Catenaccio
1.5 4-2-4
1.6 4-3-3
1.7 4-4-2
2 Lähteet
Yleisiä taktiikoita |
2-3-5 |
Pyramiditaktiikka
2-3-5 eli "pyramidi" on yksi vanhimmista taktiikoista, sillä sitä käytettiin jo 1800-luvulla.[1] Jo vuosisadan lopulla se oli yleisin taktiikka Englannissa ja oli levinnyt ympäri maailmaa. Useat huippujoukkueet käyttivät joko pyramidia tai jotakin sen muunnelmaa aina 1940-luvulle saakka. Taktiikassa kentällä oli kaksi puolustajaa, joiden tehtävänä oli saada pallo pois vastustajan laitahyökkääjiltä, kolme keskikenttäpelaajaa, jotka vahtivat vastustajan kolmea keskimmäistä hyökkääjää ja viisi hyökkääjää, jotka yrittivät pääasiassa tehdä maaleja. Joukkueen ehkä tärkein pelaaja oli keskimmäinen keskikenttäpelaaja, joka rakensi hyökkäyksiä ja puolustuksessa pelasi keskushyökkääjää, joukkueen vaarallisimmaksi tarkoitettua hyökkääjää, vastaan.
WM |
WM-taktiikka kehittyi 1920-luvulla. Sen kehitti Arsenalin valmentaja Herbert Chapman paitsiosäännön muututtua siten, että hyökkääjän alapuolella täytyi olla enää kaksi pelaajaa aikaisemman kolmen sijasta, jotta hän ei olisi paitsiossa.[1] Taktiikka toi jalkapallokentille topparin,[1] jonka tehtävänä oli pysäyttää vastustajan keskushyökkääjä. WM-taktiikassa joukkueella oli kolme puolustajaa, kaksi puolustavaa keskikenttäpelaajaa, kaksi hyökkäävää keskikenttäpelaajaa ja kolme hyökkääjää. Taktiikka oli menestyksekäs ja monet englantilaisjoukkueet käyttivät sitä 1930-luvun lopulla.
Metodo |
Metodo on Italian maajoukkueen valmentaja Vittorio Pozzon 1930-luvulla kehittämä taktiikka, joka perustui pyramiditaktiikkaan. Metodossa joukkue käytti kahta puolustajaa, kolmea puolustavaa keskikenttäpelaajaa, kahta hyökkäävää keskikenttäpelaajaa ja kolmea hyökkääjää. Pozzon muokkasi pyramidisysteemiä ottamalla kaksi hyökkääjää keskikenttäpelaajien eteen vahvistaakseen keskikenttää. Taktiikan etuja olivat aiempaa vahvempi puolustus ja hyvät mahdollisuudet vastaiskuihin. Italia voitti taktiikalla maailmanmestaruuden vuosina 1934 ja 1938.
Catenaccio |
- Pääartikkeli: Catenaccio
Catenaccio on italialaisten 1950-luvulla kehittämä puolustava taktiikka, jossa puolustajia oli peräti viisi. Heistä tärkein oli libero, joka oli muiden puolustajien alapuolella. Keskikenttäpelaajia on kolme ja hyökkääjiä kaksi.[1] Sen teki tunnetuksi 1960-luvulla Interiä valmentanut Helenio Herrera. Joukkue napsi sarjassa 1-0-voittoja ja tuli tunnetuksi nimenomaan taktiikkansa ansiosta.
4-2-4 |
4-2-4
4-2-4-taktiikka syntyi 1950-luvulla, kun sekä unkarilaiset että brasilialaiset joukkueet alkoivat käyttää sitä. Taktiikka yrittää yhdistaa vahvan hyökkäyksen ja puolustuksen kahden sekä hyökkääjänä että puolustajana toimivan keskikenttäpelaajan avulla. Keskikenttä oli melko tyhjä ja taktiikka luottikin siihen, että puolustajat pystyisivät pallon riistämisen lisäksi myös pitämään sitä ja avaamaan hyökkäyksiä. Parhaiten 4-2-4-taktiikan avulla menestyi Brasilia, joka voitti sen avulla maailmanmestaruuden vuosina 1958 ja 1970. Brasilian menestyksen ansiosta monet joukkueet ympäri maailmaa matkivat taktiikkaa.
4-3-3 |
4-3-3 on muunnelma 4-2-4-taktiikasta. Siinä yksi ylimääräinen keskikenttäpelaaja vahvistaa keskikenttää ja samalla myös puolustusta, vaikka varsinaisten puolustajien määrä vähentyikin. Brasilian maajoukkue käytti tätä taktiikkaa voittaessaan maailmanmestaruuden vuonna 1962. 1960- ja 1970-luvuilla erityisesti Italiassa, Argentiinassa ja Uruguayssa käytettiin muunnelmaa, jossa keskikenttäpelaajista yksi auttaa enemmän puolustuksessa ja kaksi hyökkäyksessä. 4-3-3-taktiikkaa nykyisin käyttävillä joukkueilla on useimmiten käytössä tämä tyyli, tästä esimerkkinä on 2000-luvun FC Barcelona.
Taktiikan puolustavampi muoto on 4-5-1, jota voidaan käyttää esimerkiksi vaikeissa vierasotteluissa.[2]
4-4-2 |
4-4-2
4-4-2 on nykyisin ehkä yleisin taktiikka. Sen kehitti Englannin maajoukkueen valmentaja Alf Ramsey 1960-luvulla. Taktiikka poisti aiemmin yleiset laitahyökkääjät kentiltä pitkäksi aikaa [1] ja luottaa keskikenttäpelaajiin, jotka jaksavat olla mukana sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Nykyisin taktiikka on erittäin yleinen Britteinsaarilla [3], mutta manner-Euroopassa menestyneimmät joukkueet eivät käytä sitä.
Lähteet |
↑ abcde Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 16. WSOY, 2003.
↑ BBC Sport - Football - Laws & Equipment - Formations: 4-5-1 BBC. Viitattu 1. heinäkuuta 2010. (englanniksi)
↑ BBC Sport - Football - Laws & Equipment - Formations: 4-4-2 BBC. Viitattu 1. heinäkuuta 2010. (englanniksi)
