Hjdcti

Black metal
Alkuperä	thrash metal death metal hardcore punk
Alkuperämaa	Yhdistynyt kuningaskunta,  Ruotsi,  Norja,  Suomi
Kehittymisen ajankohta	1980-luku, 1990-luvun alku
Tyypillisiä soittimia	sähkökitara sähköbasso rummut (syntetisaattori)
Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia	Alalajien erittely Luettelo alalajeista
Infobox OK

Black metal on metallimusiikin suuntaus, joka sai alkunsa 1980-luvun alussa ja on kehittynyt nykyiseen muotoonsa lähinnä Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa^[1] 1990-luvun alkupuolella. Black metalia soittavia yhtyeitä on runsaasti ympäri maailmaa, mutta tunnetuimmat ovat enimmäkseen kotoisin Pohjoismaista.

Black metal -yhtyeet pyrkivät luomaan synkän ja kylmän äänimaailman nopeatempoisilla kappaleilla, joissa korostuvat rock- ja metallimusiikin kolmen soinnun kaavoista poikkeavat sovitukset, nopeat tempot, tremolona soitetut terävät ja diskanttiset sähkökitarat sekä rääkyvä, korkea örinälaulu. Black metal -perinteeseen kuuluu myös tarkoituksellisen yksinkertainen tuotanto ja heikko äänenlaatu.^[2] Myös musiikilliset kokeilut ovat tavallisia.

Tyylilajille ja erityisesti sanoituksille ominaista on äärimmäinen hyökkäävyys kristinuskoa kohtaan, sen väitettyä kaksinaismoraalia kohtaan osoitettu viha ja saatananpalvontaan viittaaminen. Kuitenkaan monen yhtyeen musiikki ei sisällä uskonnollisia teemoja ollenkaan, vaan sanoitukset liikkuvat lähinnä luonnon, pimeyden ja vastaavien käsitteiden ympärillä. ^[2]

Black metalin ensimmäinen aalto syntyi 1980-luvun alun thrash metal -yhtyeistä, ja sen merkittäviä edelläkävijöitä olivat Venom, Bathory, Mercyful Fate ja Celtic Frost.^[1] Toinen aalto kehittyi 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa pohjoismaissa, erityisesti Norjassa, missä Burzum, Mayhem, Darkthrone, Emperor^[2] ja Dimmu Borgir^[1] nousivat suuremman yleisön tietoisuuteen. Vaikka kolmatta aaltoa ei ole vielä selkeästi havaittavissa, 2000-luvun modernit black metal -yhtyeet ovat yhdistelleet uusia aineksia pohjimmiltaan ensimmäistä ja toista aaltoa edustavaan musiikkiin. Esimerkiksi Dimmu Borgir ja brittiläinen Cradle of Filth ovat yhdistäneet perinteiseen raakaan black metaliin kosketinsoittimet ja laulumelodiat.^[2]

Historia |

Ensimmäinen aalto |

Black metalin ensimmäiseksi aalloksi kutsutaan niitä 1980-luvun yhtyeitä, joilta 1990-luvulla toimineet black metal -yhtyeet omaksuivat äänimaailmaan ja ulkoiseen kuvaan liittyviä vaikutteita. Ensimmäisen aallon yhtyeiden musiikki oli usein lähempänä thrash metalia^[1] kuin nykyistä black metalia, mutta niiden sanoitukset käsittelivät synkkiä ja saatanallisia aiheita. Jo eräät 1970-luvun alun rock- ja metalliyhtyeet, kuten Black Sabbath ja Black Widow, olivat käsitelleet tällaisia aiheita lyriikoissaan.^[3] Suomessakin toimi eräs varhainen kauhuteemoja ja saatanallistakin kuvastoa viljellyt yhtye; 1970-luvun progeyhtye Kummitus.^[4]

Venom vuonna 2008.

Celtic Frost Tuska Open Air -festivaaleilla vuonna 2006.

Termiä ”black metal” käytti ensimmäisen kerran brittiläinen Venom-yhtye, jonka keulahahmo Conrad ”Cronos” Lant käytti käsitettä usein haastatteluissa erottaakseen yhtyeensä perinteisestä heavy metalista.^[5][6] Jo Venomin ensimmäinen albumi Welcome to Hell antoi saatanallisine teemoineen enteitä tulevasta,^[5] mutta varsinaisesti varhaisen black metalin synnytti vuonna 1982 julkaistu Black Metal, joka antoi myös nimensä uudelle musiikkisuuntaukselle.^[3] Venomin musiikki muistutti lähinnä uuden aallon brittiläistä heavy metalia sekä speed ja thrash metal -suuntauksia, mutta yhtyeen itsestään antama kuva ja sanoitukset julistivat sen olevan liitossa Saatanan kanssa.^{[huom 1][7]} Venomin jäsenet myös käyttivät erikoisia taiteilijanimiä, kuten Cronos, Mantas ja Abaddon, mikä oli siihen aikaan harvinaista.

Seuraava black metallin mahtitekijä oli ruotsalainen Bathory. Sen musiikki vei black metalia vieläkin pitemmälle: tempot olivat hyvin nopeita, kitaroiden soundi ohut, diskanttinen ja suttuinen ja rummut takoivat nopeaa blast beatia.^[8] Varsinkin laulaja-kitaristi Thomas ”Quorthon” Forsbergin korkea ja epäinhimillinen lauluääni, joka yhdisteli kirkumista ja örinää, on vakiintunut yhdeksi genren tunnusmerkeistä. Bathorysta tuli myös black metalin yhden alalajin, viikinkimetallin edelläkävijä.^[9]Tanskalainen vuonna 1981 perustettu Mercyful Fate oli myös black metalin edelläkävijä:^[10][11] musiikillisen vaikutuksen lisäksi^[10] laulujen sanoituksista löytyi usein viittauksia Saatanaan ja okkultismiin^[11] ja yhtyeen laulaja King Diamond otti käyttöön corpse paintiksi kutsutut, kuolonkalpeutta kuvaavat kasvomaalit.^[12]Sveitsiläinen Hellhammer (1982) ja sitä seurannut Celtic Frost (1984) veivät black metalia myös kokeellisempaan suuntaan.^[13]Norjalaisen Mayhemin Euronymous on maininnut saksalaiset thrash metal -yhtyeet Sodomin ja Destructionin tärkeinä vaikuttajinaan ja pitänyt niiden levyjä ”black metalin mestariteoksina”.^[14] Myös muut varhaiset thrash metal -yhtyeet ovat vaikuttaneet ensialbumeillaan ja muilla julkaisuillaan black metalin syntyyn. Näihin yhtyeisiin lukeutuvat muun muassa yhdysvaltalainen Slayer Show no Mercy -albumillaan, brasilialainen Sepultura, yhdysvaltalainen Exodus Bounded by Blood -albumillaan sekä saksalainen Kreator.

Black metal -vaikutteet levisivät nopeasti etenkin Euroopassa 1980-luvun alkupuolella. Luvun puoliväliin mennessä tyyli rantautui myös Amerikkoihin: kanadalainen Blasphemy perustettiin 1984 ja brasilialainen Sarcófago 1985. Kumpikin yhtye hyödynsi musiikissaan epäinhimillistä, matalaa ja murisevaa laulutekniikkaa. Lisäksi Sarcófago käytti corpse paintia; yhtyeen maalauksia onkin pidetty ensimmäisenä ”oikeana” corpse paintina.^[12]

Toinen aalto |

Black metalin toinen aalto syntyi 1990-luvun alussa.^[1] Tyylilajin suurimmat nimet olivat useimmiten norjalaisia. Näihin lukeutuivat Mayhem, Burzum, Satyricon, Immortal, Darkthrone, Enslaved ja Emperor.^[1] Vaikka merkittäviä yhtyeitä tuli myös muista Pohjoismaista – kuten ruotsalaiset Marduk ja Dissection ja suomalaiset Impaled Nazarene, Beherit ja Barathrum – black metalin toinen aalto mielletään usein nimenomaan norjalaiseksi suuntaukseksi ja se rinnastetaan norjalaiseen black metaliin.^[1][2] Esimerkiksi dokumentaristi Sam Dunn on kuvaillut Cradle of Filthin musiikkia "norjalaiseksi black metaliksi", vaikka yhtye on brittiläinen, ja omaa soundin joka eroaa selvästi norjalaisista yhtyeistä.^[1]

Toisen aallon yhtyeet käyttivät musiikissaan voimakkaita tehokeinoja: kitarasoundien keski- ja alarekisteri oli miksattu kuulumattomiin, laulu oli raa'an kuuloista örinää ja äänimaailma karkea ja kylmä.^[2] Huomionarvoista toisessa aallossa oli myös runsaasti käytetty mytologinen ja luontoromanttinen kuvasto, joka näkyi kansitaiteiden lisäksi muun muassa sanoituksissa ja levyillä olleissa ambient-raidoissa.^[15] Yhtyeet myös käyttivät lavalla saatanallista esiintymistarpeistoa tehostaakseen musiikin luomaa kylmän nihilististä vaikutelmaa. Siinä missä aiemmat yhtyeet olivat pitäneet etäisyyttä sanoitusten käsittelemiin aiheisiin, monet toisen aallon norjalaisyhtyeet suhtautuivat saatananpalvontaan vakavammin.^[6][16] Niiden jäsenet tekivät rikoksia ja myös yllyttivät rikollisuuteen.^[17]

Mayhem konsertissa Glasgow'ssa vuonna 2004. Mayhem on yksi niistä yhtyeistä, joka on saanut mainetta kyseenalaisen live-esiintymisensä, kuten lävistettyjen sianpäiden, vuoksi.

Ruotsalainen Marduk esiintymässä Katowicessa Puolassa vuonna 2008.

Black metal tuli julkisuuteen ennen kaikkea Mayhem-yhtyeen kautta. Kymmenen vuotta tiukasti underground-piireissä pysyneen yhtyeen albumi De Mysteriis Dom Sathanas vuodelta 1994 on eräs tunnetuimpia black metal -julkaisuja. Mayhem sai valtavasti julkisuutta yhtyeeseen liittyneiden kuolemantapausten ja rikosten vuoksi. Laulaja Dead teki itsemurhan, ja yhtyeen basisti Varg Vikernes murhasi Euronymouksen.^[18] Myös eräät muut yhtyeet saivat kyseenalaista julkisuutta nimenomaan rikollisten ulkomusiikillisten seikkojen vuoksi; esimerkiksi Emperorin rumpali Bård ”Faust” Eithun murhasi homoseksuaalin puukolla.^[18] Väkivaltaiset tapahtumat loivat black metalille sen maineen äärimmäisenä musiikinlajina muutenkin kuin musiikillisesti. Julkisuuden lisäksi se antoi monien mielestä black metal -yhtyeille ”moraalisen oikeuden” sitä leimanneelle ”pahuudelle” ja saatanalliselle kuvastolle, kun myös yhtyeiden ulkomusiikilliset teot vastasivat sanoitusten ja imagon antamaa viestiä.^[19]

Toisaalta Mayhem ja erityisesti Euronymous vaikutti black metaliin myös musiikillisesti, sillä hänen vaikutuksestaan monet death metal -yhtyeet (esimerkiksi Emperor, Darkthrone ja Immortal) vaihtoivat tyylinsä black metaliin. Euronymous oli norjalaisen aallon keskushahmo,^[20][21] mutta merkitystä ei ole syytä liioitella.^[22] Norjalainen skene ei yksin luonut modernia black metallia, vaan esimerkiksi suomalaisyhtyeet, kuten Impaled Nazarene ja Beherit hakivat vaikutteita Norjan ohella^[23] Brasiliasta, yhtyeiltä kuten Sarcófago, Sextrash ja Sepultura.^[24][25][26]

Black metalin toinen aalto sai vahvaa pohjaa Itä-Euroopasta itäblokin hajottua. Jo ennen Neuvostoliiton hajoamista Itä-Eurooppaan oli kehittynyt 1980-luvulla extreme metal -alakulttuuri, johon vaikutti muun muassa unkarilainen black metal -yhtye Tormentor. Nykyään black metal on muiden metallimusiikin äärisuuntausten tavoin varsin suosittua Itä-Euroopassa, joskin sen taloudellinen merkitys on pienempi kuin Pohjoismaissa laajan piratismin vuoksi. Muutamat yhtyeet ovat kuitenkin nostaneet lajin merkitystä, kuten puolalaiset yhtyeet Behemoth ja Graveland, romanialainen Negură Bunget sekä ukrainalainen, NSBM-vaikutteinen Nokturnal Mortum.^[27]

Vaikka toisen aallon black metal -yhtyeiden musiikki ja vaikutteet vaihtelivat death metalista thrash metaliin, yhtyeille oli tyypillistä underground-henkisyys, raaka ja yksinkertainen musiikki sekä viimeistelemättömät äänitteet. Jotkut yhtyeet lähtivät kuitenkin etenemään progressiivisempaan, sinfonisempaan tai kevyempään suuntaan. Näistä muun muassa norjalainen Dimmu Borgir toi black metalin suosiollaan valtavirtaan,^[28] ja Cradle of Filthiä on väitetty parhaiten menestyneeksi englantilaiseksi metalliyhtyeeksi sitten Iron Maidenin.^[29] Vaikka nykyään menestyneet yhtyeet ovatkin aatteiltaan ja ulkomusiikilliselta toiminnaltaan kaukana black metalin julkisuuteen nostaneista varhaisista yhtyeistä, on genreä leimanneen väkivallan leima seurannut pitkään ja sen hyödyntäminen kaupallisesti on ollut mahdollista, vaikka musiikki on muuttunut salonkikelpoisemmaksi.^[19]

Black metaliin liittyvät rikokset ja kuolemantapaukset |

Black metalin propagandistinen, kristinuskon vastainen sanoma synnytti 1990-luvun alussa Norjassa väkivalta- ja vahingontekorikosten aallon, jonka synnyttämän kohun myötä tyylisuuntaus tuli yleisesti tunnetuksi. Vuosina 1992–1998 poltettiin noin 50 kirkkoa, ja lukuisat black metal -muusikot päätyivät vankilaan.^[17] Tulipalojen sammutuksessa kuoli ainakin yksi palomies.^[30]

Rikollisuuteen sekaantuivat ennen kaikkea Norjan ”mustan sisäpiirin” jäsenet, Euronymouksen omistamassa Helvete-musiikkikaupassa Oslossa kokoontuneet nuoret muusikot. Tähän okkultistiseen sisäpiiriin kuuluivat esimerkiksi Burzumin Varg Vikernes (soittanut myös Mayhemissä), Øystein Aarseth (Euronymous) sekä monet Immortal- ja Darkthrone-yhtyeiden jäsenet. Vikernes murhasi Aarsethin vuonna 1993. Jo aiemmin, vuonna 1991, Mayhemin laulaja Per Ohlin (Dead) teki itsemurhan. Euronymous levitti Deadin ruumiista ottamiaan kuvia, ja yksi niistä päätyi Mayhem-bootleg Dawn of the Black Heartsin kanteen.^[31] Myös Mayhemin äärimmäinen ja verinen lavaesiintyminen, johon kuului aitoja sianpäitä ja laulajan – aluksi Maniacin, sittemmin Deadin – itsensä viiltelyä, herätti huomiota.^{[17][18][21][20][32]}

Toisen norjalaisyhtyeen, Emperorin rumpali Bård Eithun murhasi puistossa itselleen tuntemattoman homoseksuaalin 1992. Ruotsissa Dissection-yhtyeen Jon Nödtveidt tuomittiin algerialaisen miehen murhan avunannosta. Syyksi on epäilty sekä uhrin homoseksuaalisuutta että ulkomaalaistaustaisuutta. Nödtveit teki itsemurhan elokuussa 2006. Gorgorothin laulaja Gaahl tuomittiin pahoinpitelystä vuonna 2005, ja hän oli myös uhannut juoda uhrinsa verta. Myös Pohjoismaiden ulkopuolella on tapahtunut väkivaltaisuuksia, jotka ovat liittyneet black metaliin.^[17]

Suomessa mainittavin black metal -artistin kuolemantapaus on Finntroll ja Impaled Nazarene -yhtyeissä soittaneen Teemu ”Somnium” Raimorannan kuolema vuonna 2003. Raimoranta putosi Helsingissä Pitkältäsillalta Töölönlahden jäälle. Impaled Nazarenen laulaja Mika Luttinen on epäillyt julkisesti Raimorannan tehneen itsemurhan.^[33]

Musiikilliset erityispiirteet |

Black metal -musiikin tyyli ja äänituotanto vaihtelevat yhtyeittäin. Useimmat yhtyeet kuitenkin käyttävät kirkuna- tai örinälaulua ja erittäin voimakkaita kitaran säröefektejä ja pyrkivät luomaan synkän tunnelman.^[34] Yleisimmin käytetyt soittimet ovat sähkökitara, basso ja rummut. Kitarat kuulostavat säröisiltä, etäisiltä ja kolkoilta, ja niillä soitetaan nopeana tremolona korkeita äänialoja, bassoääniä vain vähän.^[2][35] Soitto on erittäin nopeaa ja usein tarkoituksellisesti epäselvän kuuloista.^[35] Jotkut black metal -yhtyeet eivät käytä bassoalueen ääntä juuri ollenkaan vaan jättävät sen ohuen kuuloiseksi. Rummuissa hyödynnetään erilaisia blast beateja, tuplabasarikomppeja sekä useimmille black metal -yhtyeille ominaisia triolikomppimuunnelmia.^[23]Riffit ovat yleensä yksinkertaisia, ja niissä on vain muutama sävel.^[36] Black metal -kappaleet ovat usein hyvin kaoottisia, ja niissä vältetään tietoisesti perinteisen rockmusiikin kaavoja.^[23]

Soittotaitoa ei pidetä black metalissa yhtä olennaisena kuin muissa metallin lajeissa,^[36] vaikkakin esimerkiksi Mayhemista ja Dimmu Borgirista tunnettua Jan Axel Blombergia (taiteilijanimeltään Hellhammer) on pidetty yhtenä metallimusiikin taitavimmista rumpaleista.^[37] Black metaliin kuuluvat erityisesti antikristilliset ja satanistiset sanoitukset,^[2] jotka lauletaan erityisen raa'alla ja epäinhimillisellä äänellä. Laulua voisi kuvailla kurkusta rääkymiseksi, kirkumiseksi tai örisemiseksi, ja se on huomattavasti korkeampitaajuista kuin death metalista tuttu örinä.^[35]

Varhaisessa black metalissa suosittiin usein tahallisesti huonolaatuisia äänitteitä, eivätkä soittajat välttämättä olleet musiikillisesti kovin taitavia.^[38] Äänimaailman luoma tunnelma on black metal -musiikissa merkittävässä osassa. Esimerkiksi Bathorystä on sanottu, että musiikkia merkittävämpää oli pelottava tunnelma ja salaperäisyys.^[39] Yhtyeen johtohahmo Quorthon totesi asiasta näin:

»Jossain vaiheessa tajusimme, että nimenomaan yhtyeen arvoituksellisuus veti ihmisiä puoleensa, ei niinkään se mitä me teimme. – – Kyse on välinpitämättömyyden voimasta. Todellisuudessa Bathory oli yhdistelmä Kate Bush -vaikutteita ja kaveria soittamassa rumpuja, joita paikattiin konevirvelillä. Ei sitä kukaan halua kuulla, se on kuin menettäisi uskonsa joulupukkiin.»
(Quorthon^[39])

Musiikkitoimittaja ja -kirjailija Ian Christe on kuvaillut, että ”Bathoryn kitarat kuulostivat ompelukoneilta ja rummut siltä kuin joku olisi piessyt märkää pahvia”.^[39]

Tyylilajin kehitys |

Norjalainen Dimmu Borgir teki sinfonisuudellaan black metalista valtavirran musiikkia, ja se lienee tunnetuin moderni black metal -yhtye.

Ensimmäiset black metal -yhtyeet olivat kehittäneet musiikkinsa speed ja thrash metalin pohjalta ja ottaneet vaikutteita myös punkista ja uuden aallon brittiläisestä metallista.^[1] Black metal -yhtyeet käyttivät paljon muiden metallimusiikin tyylilajien tehokeinoja, mutta sanoitukset käsittelivät lähes poikkeuksetta saatanallisia ja raakoja aiheita, lavaesiintyminen oli suurieleistä ja siinä oli leikittelyä mustalla magialla.^[23]

Venomin ja Hellhammer-yhtyeen huono soittotaito on yleisesti tunnettu tosiasia.^[38] Alkeellinen tuotanto ja laulussa hyödynnetty karjunta ovat olleet esikuvallisia lajin yhtyeille.^[23] Ruotsalaista Bathorya pidetään sen soundin luojana, joka nykyään mielletään black metaliksi, ja vielä 1990-luvun black metalissa näkyivät vahvana Bathoryltä saadut vaikutteet.^[40] Lähinnä Norjassa syntynyt black metalin toinen aalto pyrki epäkaupallisuuteen, toisin kuin death metal. Siitä huolimatta skandinaavinen black metal otti vaikutteita death metalista. Sen tunnusmerkeiksi kehittyivät death metalia nopeampi tempo, kappaleiden hypnoottisuus, joka saavutettiin samojen sointukuvioiden toistolla, sekä luonnon ja muinaisten uskontojen ihannointi sanoituksissa.

Norjan skenen eri yhtyeet kehittelivät kukin omalla sarallaan black metalia eri suuntiin: Mayhem tunnelmalliseen,^[14][41]Emperor melodiseen (Emperorista muodostuikin sinfonisen black metalin uranuurtaja). Darkthronen äärimmäisen heikolla äänenlaadulla tuotettu äänivalli^[42] rakentui hypnoottisen ja minimalistisen toiston ympärille. Norjan ulkopuolella tyyli oli usein väkivaltaisempaa ja aggressiivisempaa; Suomessa monien varhaisten black metal -yhtyeiden musiikki oli jopa grind-vaikutteista.^[14] Toisaalta esimerkiksi Barathrum yhdisti doom metalin black metaliin.^[43] Ruotsissa Marduk ja Dissection hakivat vaikutteita death metalista, vaikka Marduk karsikin nämä vaikutteet myöhemmin pois.^[44][45]

Jotkut uuden polven yhtyeet ovat alkaneet käyttää puhdasta laulua, syntetisaattoreita, naissolisteja sekä erilaisia orkesteri- ja kuorosovituksia. Jotkut yhtyeet ovat yhdistäneet black metalin ja noisen tai ambientin, kuten Varg Vikernesin yhtye Burzum.^[46] Tunnetuin uudenaikainen black metal -yhtye lienee Dimmu Borgir, jonka mahtipontiset teemat ovat vieneet black metalin kauas ensimmäisten yhtyeiden musiikillisesti heikkotasoisistakin esityksistä. Dimmu Borgirin menestyksen myötä black metal on saavuttanut musiikkimaailmassa merkittävän aseman.^[28] Black metaliin kuuluvia aineksia, kuten raivokasta karjuntaa tuplabasarien ja kiertävän riffin tahdissa, on 2000-luvulla alettu käyttää yhä useammin muissakin metallimusiikin alalajeissa.

Seuraavat musiikkinäytteet havainnollistavat black metalin kehitystä. Varhaisin näyte on vuodelta 1982 ja tuorein vuodelta 1999.

Musiikkityylin alalajit |

Melodinen black metal on nimensä mukaisesti melodisempaa ja kevyempää black metalia. Samankaltainen tyylilaji on sinfoninen black metal, jossa on orkestraalisia ja sinfonisia elementtejä. Sinfoniset black metal -yhtyeet kehittivät tyylinsä 1990-luvun alun black metalista. Ne soittavat usein syntetisaattoreilla ja kosketinsoittimilla surullisia tai tunnelmallisia sointukulkuja, jotka muodostavat vastakohdan raivokkaille kitarariffeille. Sinfoninen black metal on usein saanut vaikutteita progressiivisesta ja goottimetallista. Emperor oli sinfonisen black metalin edelläkävijä, ja muista yhtyeistä voidaan mainita Tiamat ja Samael.^[55]

Viikinkimetalliksi kutsuttu tyylilaji käsittelee sanoituksissaan viikinkejä, barbaareja, Skandinavian esihistoriaa sekä vanhoja skandinaavisia myyttejä ja uskontoja. Viikinkimetalli on saanut paljon vaikutteita folk metalista. On myös huomattavan melodisia viikinkimetalliyhtyeitä, joiden black metal -vaikutteet ovat vähäisiä.^[9] Samantapainen tyylilaji on myös pagan black metal, jonka sanoitukset käsittelevät pakanallisuutta.

Puolalainen Behemoth on eräs tunnetuimmista blackened death metal -yhtyeistä.

Blackened death metal on tyylilaji, jossa black- ja death metal yhdistyvät. Vaikutteita otetaan molemmista tyylilajeista. Yksi ensimmäisistä tyylilajin yhtyeistä oli suomalainen Belial, mutta jo 1980-luvulla Slayer ja Morbid Angel enteilivät sitä musiikillaan, joka yhdisteli sekä black että death metalista saatuja vaikutteita. Modernimpaan suuntaukseen kuuluvat esimerkiksi yhdysvaltalainen Angelcorpse, brittiläinen Akercocke ja kanadalainen Axis of Advance.^[46] Toisinaan puhutaan myös blackened thrash metalista, kun tarkoitetaan musiikkia, jossa yhdistyy black ja thrash metalia.

Monet black metal -artistit ovat Varg Vikernesin jalanjäljissä tehneet myös dark ambientin suuntaista musiikkia. Tätä kutsutaan joskus nimellä ambient black metal tai black ambient. Black ambientissa keskitytään musiikin sijasta tunnelman luontiin, ja kappaleet pohjautuvat vahvasti samaan (usein yksinkertaiseen) riffiin, jota toistetaan ja muunnellaan.^[46]

Sanoitukset |

Sanoitukset vaihtelevat black metalin eri tyylisuuntien välillä paljonkin. Usein käsiteltyjä aiheita ovat kristinuskon vastustus, sekasorto, epäjärjestys, ihmisviha, saatanallisuus ja pakanallisuus, mutta jotkut black metal -yhtyeet suosivat rasistisia, fasistisia ja kansallissosialistisia teemoja. Tavanomaisten uskontojen voimakas arvostelu on suorastaan välttämätöntä.^[16]

Hengellinen ja yliluonnollinen |

Black metalin perinteisin sanoituksellinen aihe on saatananpalvonta. Se leimasi ja määritteli tyyliä jo Venomin ja Mercyful Faten aikoihin. Varhaisille black metal yhtyeille aihe ei kuitenkaan ollut vakava aate, vaan lähinnä shokkiarvo ja jopa luonnollinen jatke aiempien heavy metal -yhtyeiden kiinnostukselle goottilaiseen kauhuromantiikkaan paholaishahmoineen (Black Sabbath) ja okkultismiin yleensä (Led Zeppelin). Se, missä Venom erosi edeltäjistään, oli saatananpalvonnan näennäinen vakavuus, vaikka jälkikäteen Venomin esiintymisessä ja uhoamisessa onkin nähty myös huumoria.^[56] Saatanalliseen imagoon kuului usein kristinuskon vastaista kuvastoa kuten pentagrammeja.^[12][57]

Siinä missä shokeeraavuus oli ensimmäisen aallon black metal -yhtyeiden johtotähti, toisen aallon yhtyeillä mukaan astui myös vakavammin aatteellinen suhtautuminen Saatanaan^[6] ja satanismiin.^[58][59] Ajattelun mukaan kristinusko on alistanut ihmiset ja saanut nämä kieltämään oikean luonteensa. Tämän synnyttämä viha on johtanut black metal -sanoituksissa ihmisen eläimelliseen, ”luonnolliseen”, puoleen vetoamiseen.^[59] Saatanan hahmo on kristinuskon alusta lähtien ollut alistumisen vastakohta ja ylipäänsä symboli vallitsevaa yhteiskuntaa, normeja ja uskontoa vastaan.^[58]

»Uskon sarvekkaaseen paholaiseen, persoonalliseen Saatanaan. Mielestäni kaikki muut satanismin muodot ovat paskaa. Vihaan sitä, kuinka ihmiset idioottimaisella tavalla unelmoivat ikuisesta rauhasta ja kehtaavat kutsua sitä satanismiksi [viitannee LaVeylaiseen satanismiin^{[huom 2]}], monet ajattelevat näin. Satanismi pohjautuu kristinuskoon ja tulee aina pohjautumaankin.»
(Euronymous^[14])

Ajoittain sanoituksissa esiintyy myös perinteisestä metallimusiikista tuttu fantasiatematiikka.^[60] Amerikkalaisten kirjailijoiden H. P. Lovecraftin ja Robert E. Howardin tarinat ovat innoittaneet joitain yhtyeitä.^[61]J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta on vaikuttanut myös paljon,^[62] ja jotkut yhtyeet, kuten Gorgoroth, ovat ottaneet nimensä suoraan siitä.^[63]Itävaltalainen tunnelmallisen black metalin uranuurtaja Summoning kuvailee sanoituksissaan lähes pelkästään Tolkienin maailmaa, yhtye on jopa julkaissut tiettävästi ainoan Mordorin mustalla kielellä esitetyn kappaleen ”Mirdautas Vras”. Myös Burzum on ottanut nimensä Mordorin mustasta kielestä: sana burzum tarkoittaa pimeyttä.

Jotkin yhtyeet kannattavat perinteisen okkultistisen ja saatanallisen kuvaston sijasta pakanallisuutta. Koska monet black metal -yhtyeet ovat Skandinaviasta, pohjoiseurooppalaisten muinaisuskontojen ihannoiminen on korostunut.^[9] Viikinkimetallissa haikaillaan takaisin aikaan, jolloin kristinusko ei ollut saapunut Skandinaviaan. Tyypillistä on myös vanhojen pakanajumalien ja -uskontojen kunnioittaminen ja kiinnostus mytologiaa ja esihistoriaa kohtaan. Luontoromantiikka on vahvasti läsnä ja kesyttömät metsät ja vuoristot muodostavat vetovoimaisen vastakohdan modernille kulttuurille ja elinympäristölle.^[61]

Nihilismi |

Aihetta tutkineen Keith Kahn-Harrisin mukaan yksilöllinen vapaus on hyvin arvostettu piirre black metallissa.^[64] Saatana edustaa black metal -sanoituksissa vapautta säännöistä, säälistä ja heikkoudesta, joita vastaan käydään kaaosta ja ihmisvihaa ylistämällä. Kahn-Harris mainitsee esimerkkinä yhdysvaltalaisen Wheremyskin-fanzinen 1990-luvun lopussa julistaman viestin: ”Tapa kaikki pyhä, tapa kaikki muu, tapa sitten itsesi”.^[59] Epäjärjestykseen ja arvojen kieltämiseen pyritään myös eristäytymällä muusta maailmasta. Kahn–Harris mainitsee ääriesimerkkinä, että jotkut black metal -harrastajat välttävät yhteisöllistä vuorovaikutusta niin pitkälle kuin mahdollista. He pitävät usein itseään parempina kuin ”heikot ihmiset”, joita suurin osa ihmiskunnasta on.^[59]

»Alun perin black metal perustui satanismin ajatuksiin yksilönvapaudesta, eikä siihen liittynyt mitään yhteisöllisyyttä. Silloin tällainen satanistinen asenne, jossa sääntöjen olemattomuus ja siihen liittyvä imago muodostuvat suoranaiseksi säännöksi itsessään, on hyvin paradoksaalinen. Sillä hetkellä, kun teen itse jotain miellyttääkseni massoja, kaikki aiemmin tekemäni muuttuu valheeksi.»
(Emperorin kitaristi Ihsahn Terrorizer-lehden haastattelussa toukokuussa 2008^[65])

Äärimmäisessä egoismissa korotetaan minä jumaluudeksi. Tämä muistuttaa huomattavasti Anton LaVeyn satanistista ajattelua. Toisaalta eräät 1990-luvun alun black metal -yhtyeet ja -muusikot kuten Euronymous ja Ihsahn tekivät tarkoituksella eroa satanismiin, koska katsoivat LaVeyn elämänkäsityksen olleen liian inhimillinen; se ei vastannut heidän näkemystään kaaoksen ja ihmisvihan aatteesta.^[66] Yksilölliseen vapauteen ja moraaliseen ylemmyydentunteeseen ovat vaikuttaneet myös filosofi Friedrich Nietzschen ajatukset.^[62]

Poliittinen viesti |

Jotkut black metal -yhtyeet ovat käsitelleet rasistisia ja fasistisia, jopa kansallissosialismiin liittyviä aiheita.^[67] Black metal -sanoituksissa tulee usein vahvasti esille luonnon ihannointi ja kaupunkeja kohtaan koettu vastenmielisyys ja epäluulo, mikä oli tyypillistä 1800- ja 1900-luvun ääriaatteille. Myös kansallissosialistit olivat kiinnostuneita mystiikasta ja antikristillisyydestä. Sosiaalidarvinismi ja rotupuhtaus ovat kiinnostaneet joitain kuuntelijoita, ja jotkin yhtyeet edustavat julkisesti äärioikeistolaisia aatteita.^[67] Yhtyeitä, joiden sanoitusten pääaiheet liittyvät fasismiin, kutsutaan kansallissosialistiseksi black metaliksi (engl. National Socialist Black Metal, lyhenne NSBM). Näiden yhtyeiden mielestä juutalais-kristilliset arvot ovat tuhonneet muinaiset kulttuurit ja kansat ja orjuuttaneet ihmiskunnan.^[68] Alalajin suurimmaksi nimeksi mielletään yleensä saksalainen Absurd. Nykyään tyylilajin yhtyeitä on paljon Itä-Euroopassa ja Venäjällä, missä kansallissosialismin ohella ylistetään myös muun muassa panslavismia. Erikseen voidaan mainita venäläinen, muutaman yhtyeen muodostama ryhmittymä BlazeBirth Hall, johon kuuluu sellaisia yhtyeitä kuten Forest, Branikald, Nitberg ja Rundagor,^[69] sekä maailmanlaajuinen The Pagan Front, johon yllä mainitun Absurdin lisäksi kuuluu muun muassa Graveland, Kroda ja Temnozor.^[70]

Tunnettuja fasismiin yhdistettyä black metal -yhtyettä ovat Burzum, Marduk, Zyklon-B ja Darkthrone. Mardukin jäsenet ovat usein haastatteluissa ilmaisseet mielenkiintonsa toiseen maailmansotaan, panssarisodankäyntiin ja erityisesti saksalaisiin, toisen maailmansodan aikaisen panzer-sarjan panssarivaunuihin. Erityisesti epäilyjä natsimyönteisyydestä on herättänyt yhtyeen Panzer Division Marduk -albumin kansi, jossa englantilainen Centurion -sarjan panssarivaunu osoittaa tykillään kannen katsojaa. Albumin musiikki sisältää tykistön ja taistelun ääniä.^[67] Myös monissa muissa Mardukin kappaleissa, kuten Plague Angelin ”Steel Infernossa” on vastaavia äänitehosteita.^[71] Darkthrone sen sijaan herätti huomiota suoremmillakin viittauksilla; painattamalla Transilvanian Hunger -albuminsa takakanteen tekstiin ”Norsk Arisk Black Metal” (”Norjalaista arjalaista black metalia”) ja antamalla julistuksen, jonka mukaan ”albumia arvostelevia henkilöitä pitäisi ylenkatsoa heidän selvästi juutalaisesta toiminnastaan.”^{[huom 3]} Myöhemmin yhtye pyysi anteeksi kannanottojaan, muutti levyn uusintapainosten kannet, kiisti yhteydet fasismiin ja ilmoitti ettei ”Darkthrone missään nimessä ole poliittinen yhtye, eikä ole koskaan ollutkaan”.^{[huom 4][huom 5][72]}Zyklon-B taas oli hyönteismyrkky, jota Natsi-Saksassa käytettiin keskitysleirivankien tappamiseen. Yhtye itse on ilmoittanut, ettei sillä ole mitään poliittista tai rasistista sanomaa.^[73]

Black metalin määrittely sanoitusten kautta |

Varhaisissa hahmotelmissa black metal määriteltiin synkkien aiheiden kautta. Juuri sanoituksia pidettiin genreä määrittävänä piirteenä ja jotkut ajattelevat näin edelleen. Tätä mieltä oli esimerkiksi Mayhemin Euronymous – hänen mielestään black metalia oli kaikki raskas metallimusiikki, joka oli sanoituksiltaan saatanallista. Niinpä Euronymouksen mielestä esimerkiksi Immortal ei ollut black metalia, koska yhtyeen sanoitukset eivät suoraan sisällä saatananpalvontaa, mutta sen sijaan esimerkiksi death metal -yhtye Deicide täytti black metalin tunnusmerkit juuri sanoitustensa vuoksi.^[14] Näillä perustein voisi kuitenkin esim. Slayeria tai jopa Danzigia pitää black metalina.^[74] Molempien yhtyeiden sanoitukset käsittelevät kuolemaa, pimeyttä ja uskonnonvastaisuutta, mutta niitä ei silti nykyään luokitella black metal -yhtyeiksi.^[75][76] Nykyiseen black metaliin on vakiintunut tiettyjä musiikillisia erityispiirteitä, joiden kautta se määritellään.

Musiikillisesti black metalin valtavirtaa muistuttavien, mutta sanoituksissaan kristillisiä aiheita käsittelevien yhtyeiden musiikkia kutsutaan unblack metaliksi.^[77] Tämän musiikkityylin tienraivaaja oli australialainen yhden miehen yhtye Horde.

Lavaesiintyminen |

Immortal on tunnettu corpse painteistaan ja näyttävästä lavaesiintymisestään. Kuvassa yhtyeen solisti Abbath.

Toisin kuin useimmissa muissa musiikkityyleissä, monet black metal -yhtyeet eivät koskaan konsertoi. Jotkut yhtyeet eivät edes voi järjestää kiertueita, koska niissä on vain yksi jäsen – toisaalta jotkut yhtyeet käyttävät esiintyessään sessiojäseniä. Toiset taas eivät vain halua esiintyä. Burzumin ainoa jäsen Varg Vikernes on kertonut, ettei halunnut tehdä esiintymisiä, koska hänellä on eri vaikuttimet musiikin tekoon kuin perinteisissä rock-piireissä.^[78] Black metal -piireissä konsertoimattomuus ei kuitenkaan ole este maineen tai suosion saavuttamiselle, sillä Burzumin lisäksi esimerkiksi Bathory ja Darkthrone soittivat yleisöille vain harvoin.^[79] Konsertoivien yhtyeiden esiintyminen saattaa olla kuitenkin hyvin värikästä: esimerkiksi Immortalin Abbath Doom Occulta harrastaa tulenpuhallusta konserteissa.^[80]

Jo varhaisilla black metal -yhtyeillä oli omintakeinen pukeutumistyyli. Venomin jäsenet pukeutuivat mustiin nahkahousuihin, piikikkäisiin käsivarsinauhoihin ja rannekkeisiin ja esiintyivät konserteissa paidatta. Mercyful Faten laulaja King Diamond teki kuuluisaksi mustavalkoiset kasvomaalaukset. Hän sai ajatuksen Alice Cooperilta ja yhdisteli asustukseensa väärinpäin käännettyjä ristejä. Myöhemmin tästä kehittyi corpse paintiksi kutsuttu kasvomaalaus, jossa kasvot maalataan muuten valkoisiksi, mutta silmät ympäröidään mustilla renkailla. Sarcófagon corpse paint muistutti jo paljon nykyistä tyyliä, ja sitä onkin kutsuttu ensimmäiseksi aidoksi corpse paintiksi. Maalauksen tarkoitus on saada kantajansa muistuttamaan kuollutta ja tehdä hänestä synkän ja pelottavan näköinen.^[12]

Erilaisia piikkikoruja on black metalissa käytetty paljon. Hellhammerin ja Celtic Frostin perustaja Tom Gabriel Warrior poseerasi To Mega Therion -albumin takakannessa kokonaan piikkeihin ja nahkaan sonnustautuneena, ja Bathoryn Quorthon esiintyi joissakin promootiokuvissa samaan tapaan pukeutuneena.^[12]

Toisen aallon black metalissa pukeutuminen on mennyt vieläkin pitemmälle. Corpse paintin lisäksi vakiovarustukseen on kuulunut nahka-asusteita, korkeakorkoisia ja -vartisia saappaita, hopeakoruja, tekoverta (tai aitoa sianverta) ja niittejä. Käsivarsinauhat, joissa on jopa kymmenien senttimetrien mittaisia piikkejä, ovat olleet tyypillisiä. Keskiaikaiset aseet ja kidutusvälineet ovat erilaisissa promootiokuvissa yleisiä, ja erityisesti Immortal ja Emperor ovat käyttäneet niitä.^[12]

Pyrkimys pukeutua mahdollisimman sotaisasti tai nahkaan, niitteihin ja piikkeihin on joskus mennyt niin äärimmäisyyksiin, että se on kääntynyt itseään vastaan. Yhtyeet ovat saattaneet näyttää suorastaan naurettavilta, ja kuvat on käsitetty epähuomiossa camp-henkisiksi vitseiksi.^[81] Bathoryn Quorthonkin kommentoi uransa myöhemmässä vaiheessa ironisesti black metal -pukeutumista irvaillen ”nahka-alushousuja joissa on kaksi miljoonaa piikkiä”.^[82] Erityisesti Immortalille on usein naurettu, ja yhtyeen ulkonäöstä on tullut irvailun aihe internetissä.^[12] Vaikka Immortalin esiintymisessä onkin nähty koomisia piirteitä, se ei todennäköisesti ollut alkuperäinen tarkoitus.^[81]

Symboliikka |

Black metalissa yhtyeiden symboleina, kuten tunnuksina ja albumien kansina on käytetty synkkiä aiheita, mikä on säilynyt yhdistävänä tekijänä koko black metalin historian ajan.^[23] Corpse paintin lisäksi symboliikkaan kuuluvat ylösalaisin käännetty risti, pentagrammi, vuohen pää (Baphomet) ja muut vastaavanlaiset kuviot.^[16]

Myös taiteilijanimet ovat suosittuja. Anton LaVey on koonnut vuonna 1969 Saatanalliseen raamattuunsa ”Infernaalisia nimiä” (engl. The Infernal Names), jotka ovat olleet salaniminä hyvin suosittuja. Jotkut on otettu yksittäisen muusikon taiteilijanimiksi, toiset koko yhtyeen nimiksi.^[16] Luetteloa on seurattu niin tarkasti, että Mayhemin perustaja Øystein Aarseth otti LaVeyn väärin kirjoittaman nimen Euronymous taiteilijanimekseen oikean Eurynomos-muodon sijasta.

Black metal Suomessa |

Suomessa alkoi olla black metalin harrastajia 1980-luvun lopussa. 1990-luvun puolivälissä se oli Suomessa jo laajahko ja tunnettukin alakulttuuri.^[23] Suomalaisen black metalin suurimpia nimiä ovat Impaled Nazarene, Beherit ja Barathrum. Jo hyvin varhain Suomessa toimi death metal -vaikutteista black metalia esittänyt Archgoat, jonka maine kuitenkin jäi vähäiseksi, ja joka julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa vasta 2000-luvun puolella.^[83] Edellämainitut tekivät sen 1990-luvun alussa.^[84][43][85]

Suomalainen black metal herätti huomiota myös ulkomailla. Kun 1990-luvun alussa arvostettu metallimusiikkilehti Metal Hammer julkaisi saksankielisessä painoksessaan luettelon kymmenestä maailman huonoimmasta yhtyeestä, Impaled Nazarene ja Beherit olivat sen kärjessä.^[86]

Vuosina 1989–1996 toiminut Beherit oli suomalaisen black metal -skenen uranuurtajia, ja sen pelkistetty tyyli innoitti monia nuorempia black metal -yhtyeitä.^[23] Vuonna 1990 perustettu Impaled Nazarene on vanhin edelleen toimiva suomalainen black metal -yhtye. Yhtye sai heti alkuun mainetta aggressiivisena ja erittäin provosoivana live-esiintyjänä.^[23] Keulakuva Mika Luttinen kertoi esikuvistaan näin:

»Silloin ku me alettiin vetää tätä meidän systeemii, ei Suomessa ollu oikeestaan ku Beherit, Barathrum ja me ku teki tätä tällaisella paineella. – – Meillä oli Sepulturan eka levy ja Sarcófago. Brasilian skene oli tärkee vaikuttaja, ja sitä mikä erotti meitä muista oli, et osa meidän bändistä kuunteli punkkia.»
(Mika Luttinen^[26])

Impaled Nazarenen esikoisalbumi Tol Cormpt Norz Norz Norz on noussut suomalaisen black metalin klassikoksi. Yhtye sai laajaa julkisuutta noustuaan Radiomafian suomalaisalbumien listalla 40:nneksi. Musiikin erikoisuus lisäsi sen saamaa huomiota.^[23] Impaled Nazarene on ”pahamaineinen”^[87] yhtye, joka herättää keskustelua.^[86]

Porvoon tuomiokirkko vuoden 2006 tuhopolton jälkeen.

Vuonna 1990 perustettu Barathrum on herättänyt laajaa huomiota myös black metal -piirien ulkopuolella ja noussut merkittäväksi vaikuttajaksi. Se on myös yksi pitkäikäisimmistä suomalaisista black metal -yhtyeistä. Barathrumin provokatiivisuus ja konsertit ovat nostaneet sen toistuvasti otsikoihin.^[88]

Vaikka black metalin huono maine onkin parantunut, se on yhä herättänyt välillä kohua Suomessakin. Porvoon tuomiokirkon tuhopolton jälkeen black metal nousi jälleen julkisuuteen, kun kirkonpolttaja kertoi saaneensa innoitusta Burzumin Varg Vikernesiltä.^[89]

Kiistanalaisuus harrastajien keskuudessa |

”Oikeaa” black metalia vai ei? |

Black metal herättää kannattajissaan ristiriitaisia tunteita, sillä monet elitistisesti ajattelevat black metal -puhdasoppiset halveksivat niitä, jotka kuuntelevat tyylin rajamailla olevia yhtyeitä. Oikeina black metal -yhtyeinä pidetään yleensä ensimmäisiä, ”epäkaupallisempia” yhtyeitä, kuten Mayhemiä, Darkthronea, Emperoria, Satyriconia, Immortalia, Burzumia ja Gorgorothia – joskin näitä kaikkia Burzumia lukuun ottamatta on syytetty kaupallistumisesta ja juuriensa unohtamisesta. Uudempien black metalin tyylisuuntien yhtyeitä ei välttämättä pidetä ”oikeana” black metalina. Dimmu Borgiria ja Cradle of Filthiä on pidetty tyypillisinä esimerkkeinä siitä, miten musiikkityyli kääntyy valtavirtaa kohti ja albumien myyntiluvut kasvavat.^[90] Dimmu Borgirin kitaristi Silenoz on myöntänyt, että osa black metalin salaperäisyydestä ja erilaisuudesta on suosion myötä kadonnut, mutta toisaalta hänen mukaansa lajin alkuaikojen tyyliä tuskin edes voisi enää tavoittaa.^[91] Äärimetallin musiikkia ja kulttuuria tutkinut kirjailija Keith Kahn-Harris kuvaili black metal -artistien uskottavuusongelmaa vuonna 2007:

»Norjassa monet black metal -vaikuttajat sotkeutuivat 90-luvulla kirkkojen polttoihin, istuivat vankilassa ja tekivät rajoja rikkovaa musiikkia, mutta nykyään he ovat vähän alle nelikymppisiä, viettävät hiljaista ja mukavaa elämää, tekevät musiikkia ja tuottavat albumeita. – – Jotkut black metalin harrastajat pitävät tätä ongelmallisena. Jos joku haluaa olla ”black metal”, myös hänen elämänsä on oltava täysin ”black metalia”.»
(Keith Kahn-Harris Terrorizer-lehden haastattelussa toukokuussa 2007^[92])

Bathoryn Quorthon piti eräässä haastattelussa black metalin ongelmana sitä, että menestyvien yhtyeiden musiikki saattaa olla huonoa, mutta sitä myydään paljon tehokkaan ja runsaan mainonnan avulla. Kaikki ei kuitenkaan ole välttämättä kiinni mainonnasta tai muista musiikin ulkopuolisista tekijöistä, sillä myös vanhat, huonolla äänenlaadulla nauhoittaneet ”autotalliyhtyeet” menestyvät yhä. Toisaalta Quorthon oli myös sitä mieltä, että asioiden on muututtava ja mikäli black metal -yhtyeet edelleen ottaisivat mallia 1980-luvun alkupään yhtyeistä, tyylilaji tuskin kehittyisi mihinkään.^[82]

”Kristillinen black metal?” |

Black metalin suhde erityisesti kristilliseen black metaliin eli unblack metaliin on kiistanalainen, varsinkin perinteisen black metalin harrastajien mielestä. Syntyaikanaan vähän ennen 1990-luvun puoliväliä se herätti black metal -piireissä vihastusta siinä määrin, että Euronymous tovereineen kaavaili unblack metal -yhtye Antestorin edeltäjän Crush Evilin pois raivaamista.^[93]

Jotkut varhaiset unblack metal -yhtyeet käyttivät tyylistään jotain muuta nimeä, sillä black metal yhdistettiin lähes poikkeuksetta saatananpalvontaan.^[94] Horde kutsui musiikkiaan ”holy unblack metal” -nimityksellä (suom. pyhä epämusta metalli), ja Antestor puhui ”sorrow metalista” (suom. surumetalli), mutta nykyisin useimmat unblack metal -yhtyeet ajattelevat black metalin muuttuneen aatteellisesta suuntauksesta puhtaasti musiikilliseksi, ja siksi ne kutsuvat omaakin musiikkiaan black metaliksi.^[95]

Monesti kuitenkin koko ajatusta ”kristillisestä black metalista” pidetään mahdottomana. Murder Music – Black Metal -dokumentissa 2007 haastateltiin useita black metal -muusikkoja, ja kaikki olivat sitä mieltä, että black metal ei voi olla kristillistä. Satyriconin laulaja Satyr kuitenkin kertoi mielipiteenään, ettei black metalin välttämättä tarvitse olla saatanallista, mutta sen on oltava synkkää.^[96]

Arvostelu |

Black metalilla on ollut huono maine siihen liittyvien rikosten vuoksi, ja koko tyylilajia on usein arvosteltu voimakkaasti. Black metal on yhdistetty saatananpalvontaan ja kansallissosialismiin ja sitä on pidetty syyllisenä rikoksiin ja väkivaltaan. Aihetta on ruodittu lehdistössä, televisiodokumenteissa, elokuvissa ja kirjallisuudessa. Yleensä arvostelu ei ole kohdistunut musiikkiin, vaan sanoituksiin ja yhtyeiden jäsenten toimintaan. Black metalin harrastajia on arvosteltu siitä, että he kyllä paheksuvat itseensä kohdistuvaa arvostelua, mutta eivät osaa kyseenalaistaa sanoituksia, joihin arvostelu kohdistuu. On myös nähty ristiriita siinä, että black metal -piirit eivät itse kestä arvostelua, vaikka black metal -sanoitukset ovat hyvin suvaitsemattomia.^[97]

Norjalainen Det Svarte Alvor -dokumentti (Suomessa nimellä Pimeyttä, pahuutta, kylmyyttä) arvosteli black metalin rikollisia aineksia, mutta se näytti asiasta myös toisen puolen haastattelemalla black metal -muusikkoja ja antamalla näiden kertoa näkemyksiään.^[98] Suomessa ehkä tunnetuin aihetta käsitellyt tutkimus oli itsessäänkin pienen kohun synnyttänyt, MOT-sarjassa esitetty dokumentti Saatanalliset sävelet, jossa black metal yhdistettiin saatananpalvontaan ja natsismiin.^[99] Dokumentti herätti myös arvostelua siitä, että se esitti virheellisiä tietoja ja yleisti asioita liikaa.^[87] Saatanalliset sävelet on eniten palautetta saanut MOT-dokumentti.^[100] Dokumentin ohjannut Martti Backman vastasi saamaansa arvosteluun ja oli sitä mieltä, että vaikka black metal -sanoituksia ei olisikaan tehty vakavasti otettaviksi, joku saattaa silti ottaa ne tosissaan ikävin seurauksin.^[101]

Monet ensimmäisen aallon black metal -vaikuttajat tuomitsivat välittömästi norjalaisten 1990-luvun rikokset ja tekivät pesäeroa koko black metal -tyyliin. Esimerkiksi sveitsiläisessä Hellhammerissa ja Celtic Frostissa soittanut Tom Gabriel Warrior sanoi, että black metal oli ”luolamiesten musiikkia, jonka myötä eurooppalaiset palaisivat syömään sormin”.^[102] Myös ruotsalaisen Bathoryn Quorthon oli selvästi ärsyyntynyt, kun hänen väitettiin innoittaneen rikollisuuteen:

»Että ne sanovat ammentaneensa inspiraatiota minun sanoituksistani? Minun piti oikein tarkistaa, josko siellä kehotettaisiin ratkomaan auki joku tämän seksuaalisen orientoitumisen takia. Minun sanoitukseni olivat abstraktia fantasiaa. Jos joku ei osaa suhtautua niihin kuin kummitusjuttuun, – – tyyppi on yksinkertaisesti pihalla.»
(Quorthon^[103])

Sympatiaa norjalaisten toimet ovat saaneet lähinnä maanmiehiltä. Emperorin alkuperäinen basisti Håvard "Mortiis" Ellefsen, joka sittemmin ryhtyi tekemään yhden miehen black metal- ja ambient-musiikkia, totesi:

»Ne kirkon poltot ja muu meininki? En ollut mestoilla, kun suurin osa niistä tapahtui, mikä sinänsä on hyvä, sillä en joutunut linnaan, tai vastaavaa. Mutta rehellisesti sanoen? Arvostan sitä kuviota. Symbolisena eleenä? Täydestä sydämestäni.»
(Mortiis^[104])

Impaled Nazarene on herättänyt runsaasti kohua Suomessa ja muuallakin maailmassa. Berliiniläisen Antifa-ryhmän mukaan yhtye on yllyttänyt homofobiaan, väkivaltaan, satanismiin, saatananpalvontaan ja kansallissosialismiin.^[105] Australiassa Impaled Nazarenen esiintyminen kiellettiin yhtyeen provokatiivisen sanoman vuoksi.^[99]

Pariisissa toimiva kommunistinen nuorisojärjestö närkästyi vuonna 1994 Impaled Nazarenelle sen Suomi Finland Perkele -albumista, varsinkin kappaleesta ”Total War Winter War”, jossa kerrotaan, kuinka talvisodassa kuoli 200 000 venäläistä, ja uhataan tappaa heidät kaikki, jos he haluavat uutta sotaa.^[99] Järjestö vaati ranskalaista FNAC-kauppaketjua poistamaan Suomi Finland Perkele -albumin myynnistä. Kauppaketju taipui vaatimukseen, mutta sekosi viivakoodeissa ja poistikin vahingossa albumin Ugra-Karma.^[106] Impaled Nazarene kommentoi jupakkaa sanomalla, että ”Total War Winter War” perustui todellisiin talvisodan tapahtumiin. Yleisemmällä tasolla yhtye on kommentoinut siihen kohdistettua arvostelua sanomalla, että se tekee kappaleita osin huumorimielellä ja pyrkii satiiriin.^[107]

Yhdysvaltalainen internet-huutokauppakamari eBay poisti vuonna 2006 sivuiltaan eräitä black metal -yhtyeiden, erityisesti Burzumin albumeja. Huutokauppakamari vetosi säädöksiinsä siitä, että sellaiset myyntiartikkelit, jotka kehottavat väkivaltaan, rasismiin tai suvaitsemattomuuteen tai loukkaavat uskonnonvapautta, poistetaan. Poistoja perusteltiin myös sillä, että albumit olivat natsistisia tai ylistivät uusnatsistisia järjestöjä.^[108]

Myös muiden metallimusiikin tyylisuuntien edustajat ovat arvostelleet black metalia. Slayer-yhtyeen kitaristi Kerry King on sanonut, että norjalaiset black metal -muusikot käyttävät enemmän aikaa ristiriitojen luomiseen kuin musiikin tekemiseen ja kehittämiseen. Kingin mukaan norjalainen black metal on yksinkertaisesti ”paskaa".^[109] Slayerin keulahahmo, basisti-laulaja katotilaisuutta tunnustava Tom Araya on todennut samaan tapaan, että norjalaiset black metal -muusikot ovat ”synkkiä valkoisia urpoja, jotka jäädyttävät aivonsa ja ajattelevat hitaasti”.^[102]

Black metalia on myös parodioitu usein. Internetistä on löydettävissä useita erilaisia black metalille ja sitä esittäville yhtyeille irvailevia videoita ja kuvamuokkauksia; monesti näissä kuvissa esiintyy Immortal tai sitä muistuttava yhtye. Tunnettuja black metal -vaikutteista huumorimusiikkia esittäviä yhtyeitä ovat esimerkiksi Dark Kirchensteuer^[110] ja Anal Cuntin jäsenten sivuprojekti Impaled Northern Moon Forest.^[111]

Merkittäviä black metal -albumeja |

Etenkin black metalin varhaisten edustajien albumit ovat saaneet suosiota sekä black metal -piireissä että yleisesti musiikkilehdistössä. Black metalin harrastajat ovat arvostaneet erityisesti Venomia ja Bathorya, ja myöhempiä vaikuttajia ovat olleet Mayhemin Euronymous ja Burzumin Varg Vikernes.^[112] Monet aloittelevat black metal -yhtyeet ovat tehneet covereita Bathoryn black metal -kauden albumeilta sekä Mayhemin ensimmäisiltä levyiltä. Encyclopaedia Metallumin tietokanta esimerkiksi löytää ”Venom cover” -haulla 330, ”Burzum cover” -haulla 439, "Bathory cover" -haulla 444 ja "Mayhem cover" -haulla peräti 452 eri julkaistua levytystä.^{[113][huom 6]}

Beheritin The Oath of Black Blood oli ensimmäinen suomalainen täyspitkä black metal -albumi, ja se on Suomessa melko arvostettu.^[114]

Black metalin alalajeja |

• Ambient black metal


• Blackened death metal


• Blackened doom metal


• Blackened crust


• Blackened thrash metal


• Blackgaze


• Black 'n' roll


• Dark metal


• Depressiivinen black metal


• Industrial black metal


• Kansallissosialistinen black metal


• Melodinen black metal


• Pagan black metal


• Post-black metal


• Psykedeelinen black metal


• Raw black metal


• Sinfoninen black metal


• Sotametalli


• Tunnelmallinen black metal


• Unblack metal


• Viikinkimetalli

Katso myös |

• Luettelo black metal -yhtyeistä

Huomautukset |

1. 
   ↑ Aihetta tutkinut Ilkka Salmenpohja huomauttaa:
   
   
   ”Tässä vaiheessa englantilainen Venom oli jo ehtinyt lunastaa itselleen kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen mainittavaa suosiota saavuttanut nimenomaisen ”saatanallinen” heavy metal-bändi. [... D]ebyyttialbumin Welcome to Hell (1981) kantta koristi Church of Satan-vaikutteinen, pentagrammin sisällä oleva pukin pää, ja kappaleiden kuten Sons of Satan ja In League with Satan lyyrinen sanoma oli jokseenkin selvä. Takakannessa bändi kiteyttää:
   

   
   We´re possessed by all that is evil
   

   
   

   
   The death of your God we demand
   

   
   

   
   We spit at the virgin you worship
   

   
   

   
   And sit at Lord Satan´s left hand”
   

   
   

   
   
   Ks. Salmenpohja, Babylon. S. 42.
   


2. 
   ↑ Euronymous (Mayhem), Samoth (Emperor) ja monet muut 1990-luvun alun norjalaiset black metal -muusikot vastustivat LaVeylaista satanismia voimakkaasti, koska katsoivat sen olevan elämäniloon, yksilönvapauteen ja ”onnellisuuteen” pohjaavaa. (Salmenpohja. Kappaleet 3.2.6 Black metal – lopullisen toiseuden legitimointi & 3.3.1 Rockin viimeinen kapina?)
   


3. 
   ↑ Alkuperäinen englanninkielinen teksti: ”...If any man should attempt to criticise this LP, he should be thoroughly patronised for his obvious Jewish behaviour...”
   


4. 
   ↑ Alkuperäinen englanninkielinen teksti: ”Darkthrone is absolutely not a political band and we never were.”
   


5. 
   ↑ Yhtye myös selitti, että sanalla ”Jew” (tai mahdollisesti termillä ”juutalainen” yleensä, lähdekielen ollessa englanti tämä ei käy ilmi) on Norjassa erilainen merkitys, ja että se kuvaisi jonkin asian olevan väärin tai huono. On kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä, että yhtye olisi käyttänyt tällaista ilmaisua tietämättä sen rasistisesta sävystä. Ks. Kahn-Harris, s. 152-153.
   


6. 
   ↑ Tämä haku antaa vain osviittaa siitä, kuinka suosittuja eri yhtyeet ovat lainakappaleiden antajina. Kaikkiaan äänitettyjen cover-kappaleiden määrä lienee monikymmen- ellei satakertainen. Vertailtaessa muiden yhtyeiden suosioon cover-kappaleiden lähteinä tämä hakukein on kuitenkin varsin hyödyllinen. Esimerkiksi Black Sabbathia on tietokannan mukaan coveroitu 511 kertaa, eli ei kovinkaan paljon black metalin suurimpia nimiä enemmän. Toisaalta taas vaikkapa Lordia on tietokannan mukaan coveroitu vain kerran. Black metalin klassikkokappaleet ovat siis varsin suosittuja tuoreempienkin yhtyeiden soittamina. Haut on tehty 12. toukokuuta 2010.
   

Lähteet |

• Christe, Ian: Pedon meteli: Heavy metallin vanha ja uusi testamentti. (Sound of the Beast: The Complete Headbanging History of Heavy Metal, 2003.) Suomentanut Jone Nikula. Helsinki: Johnny Kniga, 2006. ISBN 978-951-0-31126-4.


• Kahn-Harris, Keith: Extreme Metal: Music and Culture on the Edge. Oxford: Berg, 2007. ISBN 1-84520-399-2. (englanniksi)


• 
  Moynihan, Michael: Lords of Chaos: The Bloody Rise of the Satanic Metal Underground. Venice, California: Feral House, 1998. ISBN 0-922915-48-2. (englanniksi) (Suom. Kaaoksen ruhtinaat: Mustan metallin messu. Suomentanut Kai Latvalehto. Helsinki: Johnny Kniga, 2008. ISBN 978-951-0-34109-4. )


• Säppi, Tiina: Suomalaisen black metal -musiikin vokalisoinnista ja estetiikasta. Synkooppi, 2/2007, 2007. vsk, nro 87, s. 16. Helsinki: Helsingin yliopiston musiikkitieteen opiskelijoiden ainejärjestö Synkooppi ry. ISSN 0356-9691. Lehden verkkoversio (PDF) Viitattu 17.11.2009.


• Salmenpohja, Ilkka: Babylon: Tutkielma paholaisesta, saatananpalvonnan myytistä ja rock-musiikista. Kulttuuriantropologian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, 2000. Verkkoversio (Internet Archive).

Viitteet |

Kirjallisuutta |

• Sarelin, Mikael: Krigaren och transvestiten: Gestaltningar av mörker och maskuliniteter i finländsk black metal. Väitöskirja. Åbo: Åbo Akademis förlag, 2012. ISBN 978-951-765-682-5. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla |

• Markkola, Matti: Piruparat. Ylioppilaslehti 15/2009.


• Jussi Ahlroth: Onko black metal tosissaan? Helsingin sanomat 28.6.2014.