Theo Hutchcraft Bureau ja Daggers (2005–2008) | Hurts (2009–) | Navigointivalikko

Brittiläiset laulajatBrittiläiset lauluntekijätVuonna 1986 syntyneet


30. elokuuta1986RichmondenglantilainenHurtsinCalvin HarrisinAlessonUnder ControlAdam AndersoninLontoostaManchesteriinItaliaanWonderful LifeYoutube






Theo Hutchcraft esiintymässä Hurtsin konsertissa vuonna 2010.


Theo Hutchcraft (s. 30. elokuuta 1986 Richmond) on englantilainen laulaja ja lauluntekijä, joka tunnetaan parhaiten Hurtsin laulajana. Hän oli myös mukana laulamassa Calvin Harrisin ja Alesson kappaleessa ”Under Control”.



Bureau ja Daggers (2005–2008) |


Theo tapasi Adam Andersonin vuoden 2005 lopussa yökerhon pihalla. Heidän ystävänsä tappelivat keskenään, mutta Theo ja Adam olivat omien sanojensa mukaan liian humalassa liittyäkseen mukaan, joten he rupesivat juttelemaan musiikista. He huomasivat pian, että heillä on samanlaiset musiikkimaut, joten seuraavana päivänä he perustivat yhteisen bändin. Muutaman kuukauden sähköpostittelun jälkeen he perustivat Bureaun vuoden 2006 maaliskuussa. Heidän ensimmäinen keikkansa oli saman vuoden toukokuussa, minkä jälkeen heillä oli hetken aikaa levytyssopimus.


Pian Bureaun hajoamisen jälkeen vuonna 2007 Hutchcraft perusti Daggersin Andersonin kanssa. Daggers menestyi jo vähän paremmin kuin Bureau, ja he olivat ehdolla Popjustice Twenty Quid Music Prizeen. Erään huonon konsertin jälkeen Theo ja Adam palasivat Lontoosta Manchesteriin, jotta he voisivat miettiä rauhassa Daggersin tulevaisuutta. He äänittivät yhdessä kappaleen nimeltä ”Unspoken” ja ymmärsivät, että he olivat vihdoinkin löytäneet musiikkityylin, jota he halusivat tehdä. Daggersin hajoamisesta ilmoitettiin yhtyeen muille jäsenille ja faneille, minkä jälkeen kaksikko lähti lyhyelle lomalle Italiaan.



Hurts (2009–) |


Hurts kuvasi amatöörimusiikkivideon ”Wonderful Life” -nimiselle kappaleelle. Videolle tarvittiin tanssija, joten Theo ja Adam laittoivat ilmoituksen kaupan ikkunaan. Vain yksi tanssija tuli hakemaan paikkaa, joten hän pääsi videolle. Video ladattiin Hurtsin viralliselle Youtube-kanavalle huhtikuussa 2009, ja siitä tuli nopeasti suosittu. Hurts solmi levytysopimuksen Major Labelin kanssa saman vuoden heinäkuussa. Hurts julkaisi ensimmäisen levynsä Happinessin syyskuussa 2010. Sitä seurasivat Exile maaliskuussa 2013, Surrender lokakuussa 2015 ja Desire syyskuussa 2017.







Popular posts from this blog

Olympian arkeologinen museo Sisällysluettelo Historia ja rakennus | Kokoelmat | Lähteet | Aiheesta muualla | Navigointivalikko37°38′36″N, 21°37′46″EInfobox OKArchaeological Museum of Olympia: HistoryArchaeological Museum of Olympia: DescriptionΜουσείο Ιστορίας των Ολυμπιακών Αγώνων της Αρχαιότητας: ΙστορικόArchaeological Museum of Olympia

Jet Time Laivasto | Lähteet | Aiheesta muualla | NavigointivalikkoJet Time - The CompanyThe CompanyManagementJet Time aloittaa lauantaina Suomi-rekisterissä olevalla Boeing 737 -koneellaJettime Finland Fleet Details and HistoryJettime Fleet Details and HistoryRegional Jet OÜ takes over ATR production for SASJet Time Returns To Its Core BusinessYhtiön kotisivutlaajentamalla

Äpy Sisällysluettelo Äpyt kautta historian | Esimerkkejä Äpy-huumorista | Katso myös | Kirjallisuutta | Aiheesta muualla | Navigointivalikkowww.äpy.fi