Pullmanin lakko Lähteet | NavigointivalikkoPullman StrikePullman Strike
Yhdysvaltain taloushistoriaMielenosoitukset ja levottomuudet Yhdysvalloissa1894Lakot
engl.YhdysvaltainPullman Palace Car Companynvuoden 1893 laskusuhdanteenIllinoisinPullmanissaChicagoakorpilakkoonGeorge PullmanEugene V. DebsAmerican Railway UnioninboikottiinBlue IslandillaJohn P. AltgeldGrover Clevelandliittovaltion sheriffejäarmeijanNelson MilesRichard OlneySherman Antitrust Act
Lakkolaisia Arcade Building -rakennuksen edustalla Pullmanissa. Rakennuksen edessä rivissä seisovat miehet ovat rakennusta suojelevia Illinoisin kansalliskaartilaisia.
Pullmanin lakko (engl. Pullman Strike) oli koko Yhdysvaltain laajuinen konflikti vuonna 1894.
Taustalla oli rautatievaunuja valmistaneen Pullman Palace Car Companyn päätös alentaa työntekijöidensä palkkoja 25 prosentilla vuoden 1893 laskusuhdanteen seurauksena. Yhtiön tehdaskaupungissa Illinoisin Pullmanissa lähellä Chicagoa ei kuitenkaan suoritettu vastaavia vuokrien alennuksia, joten työntekijöiden elinkustannukset nousivat äkisti. Tämän seurauksena noin 4 000 yhtiön työntekijää meni korpilakkoon 11. toukokuuta 1894. Yrityksen omistaja George Pullman ei kuitenkaan halunnut neuvotella lakkoilevien työntekijöiden kanssa. Tämän seurauksena Eugene V. Debs, aikansa suurimman rautatietyöntekijöiden ammattiliiton American Railway Unionin johtaja, julisti Pullmanin junat maanlaajuiseen boikottiin. Ammattiliittoon kuuluneet rautatietyöläiset 27:ssä osavaltiossa kieltäytyivät ajamasta Pullmanin valmistamia vaunuja, minkä takia Pullmanin oli pakko lopettaa vaunujen valmistaminen lakon ajaksi kokonaan.
American Railway Unionin boikotti alkoi 26. kesäkuuta. Seuraavan neljän päivän aikana 125 000 rautatietyöläistä lopetti työnteon vastalauseena työnantajiensa määräyksille käyttää myös Pullmanin vaunuja. Rautatieyhtiöt palkkasivat lakkoilevien työntekijöiden tilalle lakkorikkureita, mikä kiristi osapuolien välejä entisestään.
29. kesäkuuta Debs järjesti rauhanomaisen mielenosoituksen Blue Islandilla Illinoisissa lakkoilijoiden tueksi. Mielenosoitus kuitenkin yltyi väkivaltaiseksi ja osa mielenosoittajista sytytti alueelle tulipaloja ja suisti junia raiteilta. Tästä huolimatta ihmisten sympatiat olivat lakkolaisten puolella ja kymmenet tuhannet ihmiset jäivät pois töistä osoittaakseen tukeaan rautatieläisille.
Illinoisin kuvernööri John P. Altgeld sympatisoi lakkolaisia ja kieltäytyi käyttämästä sotilasjoukkoja mielenosoitusten hajottamiseen. Saadakseen mielenosoitukset päättymään presidentti Grover Cleveland päätti 4. heinäkuuta lähettää Illinoisiin liittovaltion sheriffejä sekä noin 12 000 armeijan sotilasta, komentajanaan Nelson Miles. Liittovaltion joukkojen saapuminen Blue Islandille johti mielenosoittajien ja armeijan yhteenottoon, jossa kuoli 13 ja haavoittui 57 lakkolaista. Lakko päättyi viikon sisällä ja joukot kutsuttiin takaisin 20. heinäkuuta.
Lakon aikana oikeusministeri Richard Olney oli ohjeistanut oikeusistuimet antamaan määräyksiä, joiden mukaan postinkulkua ja osavaltioiden välistä kauppaa hidastavat toimet (toisin sanoen lakko ja boikotti) tulisi lopettaa. Koska Debs ja muut ammattiyhdistysjohtajat eivät olleet noudattaneet näitä määräyksiä, heidät tuomittiin myöhemmin vankeuteen oikeuden halveksinnasta. Osavaltioiden välisen kaupan haittaamisen kriminalisointi liittyi vuoden 1890 Sherman Antitrust Act -lakiin. Pullmanin lakon jälkiselvittely osoitti, miten monopoliyrityksiä vastaan tarkoitettu antitrustilainsäädäntö käännettiinkin ammattiliittoja vastaan.
Lähteet |
Pullman Strike Encyclopedia of Chicago. (englanniksi)
Pullman Strike (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition
