Ahmad Shamlou Lähteet | Navigointivalikko

Iranilaiset henkilötRunoilijatVuonna 1925 syntyneetVuonna 2000 kuolleet


19252000iranilainenrunoilijaTeheraninFederico García LorcaltaLouis AragoniltašaahinmaanpakoonpapistonStig Dagermanindiabeteksenkomplikaatioihin






Ahmad Shamlou


Ahmad Shamlou (1925 – 2000) oli iranilainen runoilija. Tiedottaessaan Shamloun kuolemasta Teheranin radio totesi "Iranin menettäneen suurimman runoilijansa".


Shamlou julkaisi esikoisteoksensa vuonna 1947. Hänen tekstinsä ottivat kantaa maailman epäoikeudenmukaisuuteen ja niissä näkyi vaikutteita Federico García Lorcalta ja Louis Aragonilta. Hän otti osaa šaahin vastaiseen taisteluun ja joutui maanpakoon vuonna 1970. Vallan vaihduttua Iranissa hän palasi kotimaahansa mutta pettyi papiston haluun tukahduttaa maallistunut älymystö. Hänen runojensa tärkeimmäksi aiheeksi tuli ikuinen lempi, jota hän kohdisti useasti vaimoonsa Aida Sarkisianiin.


Shamloun runoja on käännetty muun muassa englanniksi, ranskaksi, saksaksi, venäjäksi, japaniksi ja ruotsiksi. Vuonna 1999 Shamlou sai ruotsalaisen Stig Dagermanin palkinnon.


Shamlou kuoli diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin heinäkuussa 2000.



Lähteet |


  • Iranin suurin runoilija Ahmad Shamlou on kuollut. Helsingin Sanomat, 26.7.2000, s. B9.

Popular posts from this blog

Olympian arkeologinen museo Sisällysluettelo Historia ja rakennus | Kokoelmat | Lähteet | Aiheesta muualla | Navigointivalikko37°38′36″N, 21°37′46″EInfobox OKArchaeological Museum of Olympia: HistoryArchaeological Museum of Olympia: DescriptionΜουσείο Ιστορίας των Ολυμπιακών Αγώνων της Αρχαιότητας: ΙστορικόArchaeological Museum of Olympia

Äpy Sisällysluettelo Äpyt kautta historian | Esimerkkejä Äpy-huumorista | Katso myös | Kirjallisuutta | Aiheesta muualla | Navigointivalikkowww.äpy.fi

Jet Time Laivasto | Lähteet | Aiheesta muualla | NavigointivalikkoJet Time - The CompanyThe CompanyManagementJet Time aloittaa lauantaina Suomi-rekisterissä olevalla Boeing 737 -koneellaJettime Finland Fleet Details and HistoryJettime Fleet Details and HistoryRegional Jet OÜ takes over ATR production for SASJet Time Returns To Its Core BusinessYhtiön kotisivutlaajentamalla