Niilo Hartikka Henkilökohtaiset ennätykset | Lähteet | Aiheesta muualla | NavigointivalikkoNiilo Hartikka Tilastopajan tietokannassalaajentamalla

Suomalaiset keskimatkojen juoksijatVuonna 1909 syntyneetVuonna 1998 kuolleet


23. huhtikuuta1909Muhos7. lokakuuta1998suomalainenkeskimatkojen juoksijaBerliinin 1936 olympialaisten1 500 metrin juoksunPariisin EM-kilpailuissa 1938Oulun Pyrintöä19381939vuonna 1937Paavo Nurmimaanviljelijä




Niilo Hartikka (23. huhtikuuta 1909 Muhos – 7. lokakuuta 1998 Muhos) oli suomalainen keskimatkojen juoksija.


Hartikka karsiutui Berliinin 1936 olympialaisten 1 500 metrin juoksun alkuerissä. Pariisin EM-kilpailuissa 1938 hän sijoittui samassa lajissa neljänneksi. Häntä tönittiin pahasti juoksun loppusuoralla ja lohdutukseksi putoamisestaan mitalisijojen ulkopuolelle hän sai järjestäjiltä pronssisen mitalin, johon oli kaiverrettu sijoitus (4. sija). Hartikka edusti Suomea kolmessa maaottelussa vuosina 1937–1939.


Seuratasolla Hartikka edusti Oulun Pyrintöä ja Muhoksen Katajaisia. Hän voitti Suomen mestaruuden 1 500 metrillä vuosina 1938 ja 1939 sekä 4 × 800 metrillä vuonna 1936. Hän saavutti 1 500 metrillä SM-hopeaa vuonna 1937.


Vuonna 1939 Hartikka kuului joukkueeseen, joka juoksi 4 × 1 500 metrin viestissä maailmanennätyksen 15,54,8. Hän sivusi 1 500 metrin Suomen ennätystä 3.52,0 vuonna 1938 ja paransi sitä aikaan 3.50,0 vuonna 1939. Hartikan valmentajina toimivat Veikko Närhi ja Paavo Nurmi.


Ammatiltaan Hartikka oli maanviljelijä.



Henkilökohtaiset ennätykset |



  • 800 metriä: 1.54,2


  • 1 000 metriä: 2.29,0

  • 1 500 metriä: 3.50,0


  • Maili: 4.11,2


  • 3 000 metriä: 8.25,0


Lähteet |


  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 54. Jyväskylä: Graface, 2001. ISBN 951-98673-1-7.


Aiheesta muualla |



  • Niilo Hartikka Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu)

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.






Popular posts from this blog

Olympian arkeologinen museo Sisällysluettelo Historia ja rakennus | Kokoelmat | Lähteet | Aiheesta muualla | Navigointivalikko37°38′36″N, 21°37′46″EInfobox OKArchaeological Museum of Olympia: HistoryArchaeological Museum of Olympia: DescriptionΜουσείο Ιστορίας των Ολυμπιακών Αγώνων της Αρχαιότητας: ΙστορικόArchaeological Museum of Olympia

Äpy Sisällysluettelo Äpyt kautta historian | Esimerkkejä Äpy-huumorista | Katso myös | Kirjallisuutta | Aiheesta muualla | Navigointivalikkowww.äpy.fi

Jet Time Laivasto | Lähteet | Aiheesta muualla | NavigointivalikkoJet Time - The CompanyThe CompanyManagementJet Time aloittaa lauantaina Suomi-rekisterissä olevalla Boeing 737 -koneellaJettime Finland Fleet Details and HistoryJettime Fleet Details and HistoryRegional Jet OÜ takes over ATR production for SASJet Time Returns To Its Core BusinessYhtiön kotisivutlaajentamalla